Maurizo kukisti ikäluokkansa parhaimmiston

STT

Esa Holopainen luotsasi Seppo Suurosen valmentaman Maurizon voittoon Kaustisen perinteikkäässä nuorten suomenhevosten Pikkupelimannissa.

Kilpailun 13 000 euron ykköspalkinto ratkesi päätösvaiheessa lopulta laukkoihin, joihin sortuivat 4-vuotisikäluokan tähänastiset kärkinimet Kinderi sekä Ville Kalle.

Maurizo sai onnistuneen juoksun kärkihevosten tuntumassa toisella radalla ja vyöryi vastustajien laukattua selvään voittoon ennätyksellään 27,6a.

– Se on kehittynyt ihan hirveästi joka starttiin, ja tänäänkin se oli jo lämmityksessä todella hyvän tuntuinen. Sanoin Sepsille, että tämä on mennyt monta sekuntia eteenpäin viime startista, Esa Holopainen kehui haastattelussa Vieskerin poikaa, joka on voittanut kaikki kolme starttiaan.

Suurena suosikkina 2 100 metrin matkalle laitettu Ville Kalle eteni loppukaarteessa johtoon, kun alakynteen jäänyt Kinderi sekosi askelissaan. Ville Kallen vuoro laukata tuli loppusuoralla, mutta molemmat selvisivät nopeasti takaisin raville ja nappasivat arvokkaat mitalisijat.

Viisivuotiaiden lämminveristen Isla-ajon voittokamppailu käytiin odotusten mukaisesti kahden kovimman tamman kesken. Mika Forssin ajama Staro Miami pääsi tällä kertaa etenemään johtopaikalle ja piti sitä 15 000 euron voittoon, mutta matkalla rinnalle noussut Peanuts hävisi vain niukasti.

Ari-Pekka Pakkasen valmentama Staro Miami noteerasi 2 100 metrillä ajan 13,0. Se alittaa SE-tuloksen, mutta Staro Miami kilpailee Ruotsin rekisterissä eikä saa siten nimiinsä Suomen ennätystä.

Just A Flirt voitti 4 000 euron ykköspalkinnolla ajetun nousevien lämminveristen erikoiskilpailun finaalin.

– Sillä oli painetta koko ajan, ja se oli paljon parempi vielä, mitä se oli karsintaan, uransa suurimman voiton saavuttanut ohjastaja Aki Järvelä riemuitsi voittajahaastattelussa.

Just A Flirtin elämässä alusta asti mukana ollut Jasmiina Aho valmentaa 5-vuotiasta ruunaa, joka teki juhannuksen jälkeen järjestetyissä karsinnoissa ennätyksensä 12,2a ja jäi siitä nyt vain kolme kymmenystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti ei kannata hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyritystä – aikoo tehdä vastaehdotuksen yhtymäkokoukselle
  2. Lahden kaupunginhallitus käveli lautakunnan yli, Löylykadun asuinalue uuteen harkintaan
  3. Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat
  4. Kimolan kanava avasi viimein porttinsa, ilman täytti jännittynyt supina ja veneilytunnelissa kajahtelivat riemukkaan kiljahdukset: "Tämä kanava vaikuttaa koko tämän alueen kehitykseen", katso kuvat
  5. FC Lahti ja FC Honka väänsivät maalittoman tasapelin – ”Tulta, kiimaa ja tunnetta täytyy kaivaa lisää”
  6. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  7. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan
  8. Poliisi julkaisi Hämeen alkuvuoden rikostilastot – huumausainerikoksissa kasvua jopa neljännes, Päijät-Hämeessä törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi vuoden takaisesta
  9. Tähtihetket jäivät vähiin, Lahti ja Honka tasasivat pisteet
  10. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  11. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  12. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  13. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  14. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  15. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.