Puskumaali toi voiton Burnleylle ja vuosia odotetun onnistumisen puolustajalle

Ben Mee (keskellä) puski pallon vapaapotkutilanteessa Crystal Palacen maaliin tolpan kautta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Englannin Valioliigan maanantai-illan jalkapallo-ottelussa Burnley kukisti Crystal Palacen 1–0. Toisella puoliajalla Burnley sai vapaapotkun taklauksen jälkeen, ja Ben Mee puski pallon vapaapotkutilanteessa Crystal Palacen maaliin tolpan kautta.

Puolustaja Mee oli odottanut onnistumista maalinteossa kolme vuotta, kun hän vihdoin teki maalin illan ottelussa, joka oli hänelle 300:s Burnelyn paidassa.

Burnley on liigassa kahdeksantena ja Crystal Palace pitää 11. paikkaa.

Valioliigan mestaruus varmistui jo aiemmin. Liverpool on kahminut itselleen niin vankan etumatkan, että toisena oleva Manchester City ei pysty enää kuromaan välimatkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  2. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  3. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  4. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  5. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  6. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  7. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat
  8. Nuoret ovat kirineet muita ikäryhmiä koronaviruksen tartuntatilastoissa, pääsyynä rento suhtautuminen rajoituksiin – "Kansa rupeaa jakautumaan"
  9. Juha Honkosen uutisanalyysi: Kulmuni maksoi ministeriöille liikaa – "Miksi palautit koko summan?"
  10. Olavi Lanun veistos koristellaan Lahdessa perjantaina
  11. United Brotherhoodin kerhotilaan asennettiin kamerat kotietsinnän yhteydessä – syyttäjän mukaan näin saatiin merkittävää tietoa ryhmästä, joka pyrkii viimeiseen asti suojaamaan johtajaansa
  12. VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Lahdessa
  13. Vesijärven vanha asemarakennus palautetaan yli sadan vuoden takaiseen ulkoasuunsa – "Tämä on Lahden vanhoista kohteista ehkä vaikuttavin"
  14. Näppis: Ei ollut yllätys konserttitalon kosteusvaurio
  15. "Olen innoissani!" – lahtelaislähtöinen koripallovalmentaja Arttu Mannelin siirtyy Loimaalta Ura Basketin valmennuspäälliköksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.