Hendersonista pituushypyn valtias sentin erolla

Jeff Henderson omisti olympiavoiton Alzheimerin tautia sairastavalle äidilleen. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvaltain Jeff Henderson pomppasi olympiavoittajaksi Rion kisojen jännittävässä miesten pituushyppyfinaalissa, kun hän hyppäsi viimeisellä kierroksella tuloksen 838. Etelä-Afrikan Luvo Manyonga jäi yhden sentin, ja olympiavoittoa puolustanut Britannian Greg Rutherford sai pronssin tuloksella 829.

Draamaa pituuskisaan toi myös Hendersonin joukkuetoveri Jarrion Lawson, jonka viimeinen hyppy kantoi Hendersonia pidemmälle. Vasemman käden osuminen hiekkaan kuitenkin tuhosi voittotuloksen, ja Lawson jäi neljänneksi.

Henderson, 27, omisti olympiavoiton Alzheimerin tautia sairastavalle Debra-äidilleen. Äiti ei enää tunnista poikaansa.

– Äitini ei voinut tulla tänne, mutta kun asetan tämän mitalin hänen kädelleen, itken varmasti, Henderson sanoi.

– Tuntuu kuin näkisin unta. Mahtava fiilis.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vesijärven vanha asemarakennus palautetaan yli sadan vuoden takaiseen ulkoasuunsa – "Tämä on Lahden vanhoista kohteista ehkä vaikuttavin"
  2. Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  3. Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt etenevät – kävelijöiden ja pyöräilijöiden reitit muuttuvat tällä viikolla
  4. Sateet ovat saaneet etanat ja kotilot liikkeelle – erotatko haitallisen tappajaetanan harmittomasta ukkoetanasta?
  5. Kaupunginjohtaja Pekka Timonen valvoo nyt Lahden ja tapahtumateollisuuden etuja – joidenkin mielestä Timonen petaa jo pormestarimallin jälkeistä aikaa, mutta asiassa on toinen puoli
  6. Syyttäjä vaatii United Brotherhood -käräjillä parillekymmenelle syytetylle kovempia rangaistuksia rikollisryhmään kuulumisen takia
  7. Osa koirista säikkyy pyöriä ja rullasuksia – "Kevyen liikenteen väylällä koiran kannattaa kulkea aina pientareen puolella"
  8. Pelicansin hymyilevä päävalmentaja Tommi Niemelä osaa olla tarvittaessa tiukka ja joskus vähän veemäinenkin
  9. Kunnan historian suurin hankintapäätös toteutui Asikkalassa – "Kuokka isketään maahan elokuussa"
  10. USU-gallup: Puolet kiristäisi ajamisen verotusta – etenkin miehet haluavat uuden auton nykyistä halvemmalla
  11. Lukijalta: Perusterveydenhuoltoa kehitetään Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä asiakkaiden tarpeista
  12. Metsän taidenäyttely puhuu kävijöilleen – "Ihmiset olisivat onnellisempia, jos jokainen viettäisi puoli tuntia päivittäin metsässä"
  13. Korona kiihdytti sairaalasänkyjen kysyntää – Hollolassa tehdasta pyörittävän Lojerin työllisyystilanne pysyi hyvänä, vaikka osia saadaan edelleenkin odotella Kiinasta
  14. Pääkirjoitus: Ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöön voitava puuttua
  15. Marjaana Laholan Esalainen: Kolme vuotta sitten Lahteen haluttiin lihamukipatsas, mutta parempaa olisi mölkkymarkkinointi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.