CAS: Venäläispituushyppääjälle sittenkin paikka Rioon

Pituushyppääjä Darja Klishina valitti IAAF:n päätöksestä vetoomustuomioistuimeen, joka hyväksyi valituksen. LEHTIKUVA/AFP

Rion olympialaisissa nähdään sittenkin venäläinen yleisurheilija. Urheilun vetoomustuomioistuin CAS kumosi Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n päätöksen estää pituushyppääjä Darja Klishinan kilpaileminen Riossa.

IAAF sulki Venäjän kansainvälisestä kilpailutoiminnasta maan valtiojohtoisen dopingjärjestelmän takia. Klishina sai ainoana venäläisyleisurheilijana erikoisluvan kilpailla Riossa, koska hän asuu Yhdysvalloissa ja on ollut Venäjän järjestelmän ulkopuolella. Viime viikolla IAAF oli kuitenkin evännyt Klishinan osallistumisen kisoihin saatuaan "uutta tietoa".

CAS hyväksyi Klishinan, 25, valituksen IAAF:n päätöksestä. Vetoomustuomioistuimen mukaan Klishina on ollut "täysin dopingtestauksen piirissä vuodesta 2014 alkaen".

Naisten pituushypyn karsinta hypätään keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa. Klishina on tämän kauden maailmantilastossa kymmenentenä tuloksellaan 684.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vesijärven vanha asemarakennus palautetaan yli sadan vuoden takaiseen ulkoasuunsa – "Tämä on Lahden vanhoista kohteista ehkä vaikuttavin"
  2. VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Lahdessa
  3. Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  4. Sateet ovat saaneet etanat ja kotilot liikkeelle – erotatko haitallisen tappajaetanan harmittomasta ukkoetanasta?
  5. Kaupunginjohtaja Pekka Timonen valvoo nyt Lahden ja tapahtumateollisuuden etuja – joidenkin mielestä Timonen petaa jo pormestarimallin jälkeistä aikaa, mutta asiassa on toinen puoli
  6. Näppis: Ei ollut yllätys konserttitalon kosteusvaurio
  7. Osa koirista säikkyy pyöriä ja rullasuksia – "Kevyen liikenteen väylällä koiran kannattaa kulkea aina pientareen puolella"
  8. Pelicansin hymyilevä päävalmentaja Tommi Niemelä osaa olla tarvittaessa tiukka ja joskus vähän veemäinenkin
  9. Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt etenevät – kävelijöiden ja pyöräilijöiden reitit muuttuvat tällä viikolla
  10. Kunnan historian suurin hankintapäätös toteutui Asikkalassa – "Kuokka isketään maahan elokuussa"
  11. Syyttäjä vaatii United Brotherhood -käräjillä parillekymmenelle syytetylle kovempia rangaistuksia rikollisryhmään kuulumisen takia
  12. USU-gallup: Puolet kiristäisi ajamisen verotusta – etenkin miehet haluavat uuden auton nykyistä halvemmalla
  13. Lukijalta: Perusterveydenhuoltoa kehitetään Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä asiakkaiden tarpeista
  14. Metsän taidenäyttely puhuu kävijöilleen – "Ihmiset olisivat onnellisempia, jos jokainen viettäisi puoli tuntia päivittäin metsässä"
  15. Korona kiihdytti sairaalasänkyjen kysyntää – Hollolassa tehdasta pyörittävän Lojerin työllisyystilanne pysyi hyvänä, vaikka osia saadaan edelleenkin odotella Kiinasta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.