Le Gros Bill otti Vermossa muilta luulot pois heti kiihdytyksessä

STT

Antti Teivaisen ohjastama Le Gros Bill osoitti räjähtävän lähtönopeutensa ja vankan kuntonsa Vermon keskiviikkoravien avoimessa Isokenkä-lähdössä.

Nastolalaisen Ari Vianderin valmentama Le Gros Bill kilpaili Vermossa ensimmäistä kertaa ilman kaikkia kenkiä. Hevosen taustavoimat kertoivat ennen lähtöä, että varustemuutosta haluttiin kokeilla tulevaa Suur-Hollola –kilpailua silmällä pitäen, ja ainakin Vermon kisan perusteella viritys oli onnistunut, kun Le Gros Bill lähti auton takaa matkaan raketin lailla ja valtasi keulapaikan itselleen.

Antti Teivaisen ohjastama Le Gros Bill sai tehdä kiihdytyksen jälkeen mieleisensä juoksun, eikä 6-vuotiaalla ollut vaikeuksia hallita lähtöä maaliin asti.

– Alkuun ajateltiin, että nopeita avaajia on sisäpuolella. Hevonen oli siiven takana liiankin pyrkiväinen, joten ajattelin, ettei turhaan aleta sitä pidättelemään. Hevonen lähti iloisesti ja keulapaikka saatiin lopulta helposti, Antti Teivainen selosti.

– Le Gros Bill pyöritteli korviaan vaan ja meni tosi helpon oloisesti. Voimia jäi varastoon, Teivainen jatkoi.

Le Gros Bill vei 4 000 euron ykköspalkinnon voittotuloksella 11,5a/1620 metriä.

Nelivuotislupaus jatkoi voittokannassa

Kisakautensa Jokimaalla toissa viikolla voitokkaasti käynnistänyt Always Ready jatkoi vakuuttavaa menoaan Vermon Derby-sarjassa. Kari Rosimon tällä kertaa ohjastama ori otti heti startista keulapaikan, josta voitti haukotellen.

Teräsmiesliigassa kilpaa ajettiin kolmen kierroksen verran. Tero Pohjolaisen valmentama Tzubodai sai Tommi Kylliäiseltä edullisen säästöjuoksun sisäradalle, ja 5-vuotias ruuna kiitti siitä yllätysvoitolla.

Kolmivuotislähdössä Tapio Perttunen kiihdytti valmentamansa Mask Offin kanssa keulapaikalle, josta kaksikko hallitsi lähdön tapahtumia maaliin saakka.

Nuorten ohjastajien kisasarjassa Salamakypärissä Riku Lehtonen voitti Gillian Comeryn rattailla.

Toto65-voittajina juhlittiin myös Tuvikeria ja Deangeloa. Täysosumalla voitti 141,75 euroa, viidellä oikein sai 2,88 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  2. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  3. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  4. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  5. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  6. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  7. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat
  8. Nuoret ovat kirineet muita ikäryhmiä koronaviruksen tartuntatilastoissa, pääsyynä rento suhtautuminen rajoituksiin – "Kansa rupeaa jakautumaan"
  9. Juha Honkosen uutisanalyysi: Kulmuni maksoi ministeriöille liikaa – "Miksi palautit koko summan?"
  10. Olavi Lanun veistos koristellaan Lahdessa perjantaina
  11. United Brotherhoodin kerhotilaan asennettiin kamerat kotietsinnän yhteydessä – syyttäjän mukaan näin saatiin merkittävää tietoa ryhmästä, joka pyrkii viimeiseen asti suojaamaan johtajaansa
  12. VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Lahdessa
  13. Vesijärven vanha asemarakennus palautetaan yli sadan vuoden takaiseen ulkoasuunsa – "Tämä on Lahden vanhoista kohteista ehkä vaikuttavin"
  14. Näppis: Ei ollut yllätys konserttitalon kosteusvaurio
  15. "Olen innoissani!" – lahtelaislähtöinen koripallovalmentaja Arttu Mannelin siirtyy Loimaalta Ura Basketin valmennuspäälliköksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.