Pitkämäen MM-kenraali Orimattilassa jäi heikoksi - vain kaksi yli 80 metrin heittoa

Tero Pitkämäki pettyi Orimattilassa. Juha Tanhua

Aino Kattilakoski

Suomen valmiiksi heikot mitaliodotukset Lontoon MM-kisoista eivät ainakaan vahvistuneet, kun keihäänheittäjä Tero Pitkämäen kenraalikilpailu Orimattilan Tähtikisoissa sujui hyvin vaisusti. Pitkämäki ylitti lauantaina 80 metriä vain kaksi kertaa. Kauden huonoin, 81,96 kolmannella kierroksella kantanut heitto oikeutti ilmajokelaisen kolmanteen sijaan.

Voiton nappasi hiukan yllättäen Viron Magnus Kirt kauden parhaallaan 86,06. Lontoon olympiavoittaja Keshorn Walcott kiskaisi toiseksi toisen kierroksen 85,22 kantaneella heitollaan.

Pitkämäki oli kilpailun jälkeen apea ja mietteliäs.

- Ei kieltämättä tunnu kauhean hyvältä lähteä Lontooseen, kun alla on kaksi heikkoa kilpailua ja tänään tuli kauden huonoin tulos.

- Keli oli hyvä, ei siinä mitään, mutta jalat eivät jostain syystä tänäänkään toimineet. Tukijalkani oli pehmeä eikä pitänyt, joten tulosta ei vain tullut, Pitkämäki sanoi pettyneenä.

Pitkämäen ongelmat olivat samanlaisia kuin edellisviikonloppuna Kalevan kisoissa Seinäjoella. Siellä kahdeksankertaisen suomenmestarin voittotulokseksi jäi 82,20. Mies kuitenkin uskoi, että saa nostettua vireensä Orimattilaan ja MM-kisoihin.

Enää Pitkämäki ei ole kunnon suunnasta varma. Seinäjoella miestä väsytti karsinta, Orimattilassa väsyttävää karsintaa ei ollut. Lisäksi miehellä ei ole lainkaan terveyshuolia.

- Hyvää kisakuntoa on vaikea nyt löytää. Minun ei kannata enää heittää liikaa, jotten olisi Lontoossa sitten väsyksissä.

- Meillä on reilu viikko aikaa ja minulla on yksi heittoharjoitus jäljellä. Meidän on tutkittava kaikki kortit ja yrittää löytää jotakin keinoja. Jokerikortti tässä on pian kiskaistava hihasta, Pitkämäki pohti.

Vaasassa joukkueiden EM-kilpailuissa kauden parhaansa 88,27 heittänyt Pitkämäki on maailmanlistan neljänneksi pisimmälle heittänyt mies, mutta viime viikkojen otteet ovat jättäneet hänet ennakkospekuloinneissa yhä kauemmaksi ennakkosuosikeista. Saksan Johannes Vetter ja Thomas Röhler ovat molemmat ylittäneet tällä kaudella reilusti yli 90 metriä.

Saksalaisten onnistuessa odotusten mukaan pronssipaikallekin riittää monia vahvoja ehdokkaita.

Pitkämäki uskoo, että saksalaisia haastaa vaarallisimmin Tshekin Jakub Vadlejch.

- Hän on todella varma heittäjä, joka ei ole saanut vielä parastaan esiin. Keihäät ovat lähteneet sinne sun tänne, mutta silti aina pitkälle.

Viron Magnus Kirt voitti Tähtikisojen ennakkosuosikit. Juha Tanhua

Kenttäennätys uusiksi

Ennakkoon kovatasoisessa uumoillussa keihäskilpailussa Antti Ruuskasen hallussa vuodesta 2013 saakka ollut kenttäennätys 84,05 jäi Kirtin voittotuloksen myötä historiaan. Urallaan kuusi kertaa yli 83 metriä heittänyt Kirt ei ole selviytynyt urallaan kertaakaan arvokisojen finaaliin, mutta tämän kauden suorituksilla finaalipaikka on mahdollinen.

- Olen todella tyytyväinen. Odottelin tämän tasoista tulosta ja Lontoon kannalta onnistuminen täällä on hyvä asia.

- Olen suorittanut pitkään todella tasaisesti, mutta selvästi kovemmat heitot ovat jääneet vähiin. Tänään jokin loksahti sitten kohdilleen, Kirt hymyili.

Myös mitalia ja 90 metrin ylitystä Lontoosta odottava Keshorn Walcott oli tyytyväinen päivän suoritukseensa.

- Oli mukavaa saada hyvä kisa näin lähelle MM-kisoja. Tämä oli hyvä kenraali ja olen tyytyväinen yli 85 metrin heittooni.

- Terveystilanteeni ei ole paras mahdollinen, mutta pystyn kävelemään ja heittämään, joten se riittää, Walcott iloitsi.

Kiekonheitoin olympiavoittaja Gerd Kanter ylitti ainoana 60 metriä Orimattilassa. Juha Tanhua

Olympiavoittaja Kanterilla vaikea kausi

Walcottin lisäksi Orimattilassa nähtiin toinenkin olympiavoittaja. Viron Gerd Kanter ylitti ainoana miesten kiekonheitossa 60 metrin rajan ja nappasi odotetusti voiton 61,40 kantaneella heitollaan.

Pekingin olympialaisten kultamitalisti Kanterin ennätys 73,38 on maailman kaikkien aikojen kolmanneksi pisin heitto.

- En ole iloinen päivän suorituksestani, mutta kausi on ollut loukkaantumisten vuoksi vaikea. Odotin 63 metrin heittoja, mutta jäin samalle tasolle kuin viikko sitten Viron mestaruuskilpailuissa.

- Olen silti ilonen että pääsinn tänne kisoihin, koska pidän kilpailemisesta, hienon uransa ensi kauden jälkeen päättävä Kanter sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden vuokramarkkinat ylikuumenivat pahasti, asiantuntijan mielestä asuntopolitiikassa on munattu oikein olan takaa
  2. Pääkirjoitus: Faktat tarpeen koronaviruksesta
  3. Tänään selviää, onko Suomessa uusi koronavirukseen sairastunut - lue yön uutiskooste
  4. Hauesta saa maukasta ruokaa, eikä sen perkaaminen ole vaikeaa, kun ei kiirehdi – "Minäkin teen hitaasti ja varman päälle", sanoo 70 vuotta kalastanut Kalevi Kangas
  5. Tarja Koljosen Esalainen: Räpelsi puhelinta kokouksessa ja suu käy koko ajan - näin koulujen Wilma-merkinnät toimisivat myös töissä
  6. Osaatko hinnoitella asuntosi vai kuvitteletko vain? Liika kiltteys hintaneuvottelussa voi maksaa vuoden palkan
  7. "Lähivuosina on edessä isot purkutalkoot" – ARA-asuntojen jyräämistahti kiihtyy jälleen kohti uutta ennätystä, 1500:n raja meni jo rikki
  8. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  9. Kisatapahtumien välissä voi nauttia teatterista tai osallistua tiedetyöpajaan – näin Salpausselän kisat uudisti oheisohjelmaansa
  10. LASB pääsee aloittamaan uuden kauden puhtaalta pöydältä
  11. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  12. Dartsin vakava ammattivaiva säikäytti, mutta ei pysäyttänyt vääksyläistä Marko Kanteletta
  13. Riitapukariaan Orimattilassa puukottaneen tuomio aleni, hovioikeus ei pitänyt tekoa tapon yrityksenä
  14. Vaihtopenkki: Palloliiton KuPS-vyyhti on likainen, mutta tuskin tahraa Lahden mainetta
  15. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.