Laaksomaa otti luokkavoiton KaakkoisRallissa ja varmisti aluemestaruuden

Pasi Laaksomaan mukaan meno KaakkoisRallissa oli kuin kesäkumeilla ajamista liukkaalla jäällä. Marko Kyöstilä

Päijät-Hämeen Urheiluautoilijoiden Pasi Laaksomaa hallitsi ajon sateisissa olosuhteissa ja vei luokkavoiton Virolahden ja Miehikkälän suunnalla ajetussa KaakkoisRallissa. Luokassa 18 ajaneet Laaksomaa ja hänen kartturinsa Ville Kantoluoto varmistivat Kaakkois-Suomen aluemestaruuden.

- Vettä satoi koko päivän ja savi nousi tien pintaan, mikä teki siitä todella liukkaan, Laaksomaa kertoi.

- Heti ensimmäisellä pätkällä yksi vasemmalle kääntyvä mutka meni pitkäksi, kun auto ei vain kertakaikkiaan kääntynyt. Se oli ihan kuin olisi kesäkumeilla ajanut jäällä. Kynnimme ojanpohjaa useita kymmeniä metrejä, mutta onneksi pääsimme samoilla vauhdeilla sieltä pois, eikä vastaan tullut kiveä tai muuta.

Laaksomaan Volkswagen Polokin oikutteli hieman kilpailussa. Pari erikoiskoetta lahtelaiskuski ajoi käytännössä ilman kytkintä.

- Saimme vian onneksi korjattua huollossa. Haastava päivä sai kuitenkin hienon lopun, sillä voitimme oman luokkamme ja samalla varmistimme Kaakkois-Suomen aluemestaruuden. Kiitos tiimille, huollolle ja tukijoille jälleen kerran, tästä on erittäin hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin, Laaksomaa totesi tyytyväisenä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kun yrityksen kassa tyhjeni, kemikaalialtaat tyhjennettiin konteissa Kärkölään – Uusmaalainen firma ollut ennenkin viranomaisten silmätikkuna
  2. Moottoripyöräilijä otti osumaa henkilöauton takakulmasta – kuljettaja vietiin sairaalaan
  3. Käsikranaatti odotti vuosikymmenet Vesijärven pohjassa, kunnes 11-vuotiaat pojat löysivät ja nostivat sen torstaina ylös
  4. Tanssijat pääsevät jo paikoin parketeille erityisjärjestelyin – elokuussa lavoilla saa tanssia väljemmillä säännöillä kuin ravintoloissa
  5. Poliisi otti FC Lahden ja HJK:n ärhäköitä kannattajia kiinni Lahdessa – "Aiemmista kokemuksista on opittu"
  6. "Nyt pystyy keskittymään urheilulliseen puoleen" – viikonlopun Suur-Hollolassa ei vaellella tapaamassa tuttuja, vaan pysytään omissa katsomolohkoissa
  7. Rottaa ei kulkutauti pysäytä – Atomirotta katkaisee koronataukonsa lauantaina Lahdessa
  8. Hollolan marraskuista rekkaturmaa käsiteltiin käräjillä, tuomio luvassa myöhemmin
  9. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  10. Lahtelaisen jengiläisen asunnossa dopingaineita, aseita ja vahvaa kokaiinia
  11. Vesijärven pohjasta nousi käsikranaatti - poliisi on purkanut eristyksen Lahden matkustajasatamassa
  12. Suur-Hollolan välierissä paljon paikallisia ravureita sekä Iivon ja Jethron osaomistama Cameron Evo – Jokimaalle pääsee ilmaisbusseilla
  13. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  14. Lojerin sairaalasänkyjen valmistus siirtyi Lahdesta Hollolaan
  15. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.