Päijät-Hämeen rallikuljettajat menestyivät Riihivuorella

Pasi Laaksomaa uusi Rally Trophy -sarjan mestaruuden. Marko Kyöstilä

Poppoo Teamin Sami Pajari-Pertti Pajari otti kauden toisen voittonsa lauantaina Muuramen ympäristössä ajetussa Riihivuori-rallissa, jossa ratkottiin myös nuorten ja junioreiden rallin SM-mitalien värit.

Riihivuorella tilanne nuorten luokassa ennen viimeistä, 30 kilometrin erikoiskoetta oli tasainen. Neljä kärkikuljettajaa olivat alle 15 sekunnin sisällä toisistaan. Pajari ajoi Opel Astrallaan viimeisellä ek:lla yli 13 sekunnin pohjat ja otti voiton 2,4 sekunnin marginaalilla.

- Kausi on mennyt kerrassaan hienosti. Jälkiviisaana voi sanoa, että edellinen Kaavin osakilpailu olisi kannattanut ajaa, Sami Pajari sanoi.

Kolmannella erikoiskokeella pohja-ajan ajanut Ajari Piironen (LahUA)-Seppo Eteläaho (RDT) oli ennen viimeistä ek:ta neljäntenä, mutta sortui ulosajoon ja keskeytti. Kaikkiaan 137 startanneesta autokunnasta yli 60 keskeytti matkan varrelle.

Sarjan loppupisteissä lupaavista lahtelaisnuorista Pajari päätyi sijalle neljä ja Piironen sijalle seitsemän.

Juniorien puolella luokassa 1 ajoivat kolmanneksi OriUA:n Mikko Mäntylä-Jouni Hyrkkänen Audi A3:lla ja kuudenneksi Tuomo Vanhala (HyUA)-Antti Ahonen (Päij-HUA) Ford Focuksella.

Pasi Laaksomaa uusi mestaruuden

Riihivuorella kamppailtiin myös Rally Trophyn viimeinen osakilpailu, jossa pisimmän korren vei voitollaan kokenut Pasi Laaksomaa (Päij-HUA)-Ville Kantoluoto (LamUA) VW Pololla. Laaksomaa otti samalla toisen peräkkäisen Rally Trophy -mestaruuden.

- Tämä ei ollut missään nimessä helppo kisa, sillä läheltä piti -tilanteita oli enemmän kuin omiin tarpeisiin. Reitti oli todella vaativa, Laaksomaa kertasi tiedotteessa.

Lisäluokkien puolella päivän nopein oli Jari Kihlman (LamUA)-Tomi Ikonen (NilUA) BMW M3:lla. Toiseksi ajoi kotimaassa ja maailmallakin takavuosina menestynyt Marko Rämänen (Poppoo Team)-Arto Tolvanen (SLUA) Mitsubishi Galant VR4:lla. MM-tasollakin meritoitunut Mikko Hirvonen-Mika Lahti (KannMK) olivat kolmansia.

Luokissaan toiseksi ajoivat Historiceissa luokassa 11 Jari Haapasalo (HRCF)-Saara Haapasalo (LahUA) Ford Escort RS 2000:lla sekä nuotittavien Trophy-kuljettajien puolella Juha Karjalainen (LahUA)-Jani Joensuu (TamUA) VW Pololla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kun yrityksen kassa tyhjeni, kemikaalialtaat tyhjennettiin konteissa Kärkölään – Uusmaalainen firma ollut ennenkin viranomaisten silmätikkuna
  2. Moottoripyöräilijä otti osumaa henkilöauton takakulmasta – kuljettaja vietiin sairaalaan
  3. Käsikranaatti odotti vuosikymmenet Vesijärven pohjassa, kunnes 11-vuotiaat pojat löysivät ja nostivat sen torstaina ylös
  4. Tanssijat pääsevät jo paikoin parketeille erityisjärjestelyin – elokuussa lavoilla saa tanssia väljemmillä säännöillä kuin ravintoloissa
  5. Poliisi otti FC Lahden ja HJK:n ärhäköitä kannattajia kiinni Lahdessa – "Aiemmista kokemuksista on opittu"
  6. "Nyt pystyy keskittymään urheilulliseen puoleen" – viikonlopun Suur-Hollolassa ei vaellella tapaamassa tuttuja, vaan pysytään omissa katsomolohkoissa
  7. Rottaa ei kulkutauti pysäytä – Atomirotta katkaisee koronataukonsa lauantaina Lahdessa
  8. Hollolan marraskuista rekkaturmaa käsiteltiin käräjillä, tuomio luvassa myöhemmin
  9. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  10. Lahtelaisen jengiläisen asunnossa dopingaineita, aseita ja vahvaa kokaiinia
  11. Vesijärven pohjasta nousi käsikranaatti - poliisi on purkanut eristyksen Lahden matkustajasatamassa
  12. Suur-Hollolan välierissä paljon paikallisia ravureita sekä Iivon ja Jethron osaomistama Cameron Evo – Jokimaalle pääsee ilmaisbusseilla
  13. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  14. Lojerin sairaalasänkyjen valmistus siirtyi Lahdesta Hollolaan
  15. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.