LaBa löysyi viimeisenkin avainpalasensa – "Nyt voin jättää scouttivideot vähemmälle"

ESS

Miesten Korisliigassa pelaavan Lahti Basketballin ensi kauden joukkue on pääpiirteiltään valmis. Viimeisenä vahvistuksena joukkueeseen liittyy yhdysvaltalainen Brandon Myer, joka siirtyy Lahteen pelattuaan neljä viime kautta Minnesota Duluth -yliopiston joukkueessa. Myerille, 21, kirjattiin viimeiseltä yliopistokaudelta keskiarvosaldoiksi 23,7 pistettä ja 9,7 levypalloa. Kolmoset hän upotti 44-prosenttisella tarkkuudella.

LaBa-luotsi Pieti Poikolan mukaan Myeria aiotaan käyttää Lahdessa usealla eri pelipaikalla.

– Hän on loistava kolmosten heittäjä, mutta pystyy myös laittamaan palloa maahan molemmilla käsillä. Ensimmäiset kaksi vuotta hän pelasi post-pelaajana, joten korin läheltä löytyy myös repertuaaria. Valmennusvaihdos muutti hänen rooliaan ulkopelaajaksi. Valmentajaltaan Brandon saikin poikkeuksellisen paljon suitsutusta asenteestaan ja joukkueorientoituneisuudestaan, Poikola kertoo tiedotteessa.

Poikolan mukaan joukkue on nyt kasassa.

– Vaikka kaikki pelaajat eivät ole vielä Lahdessa, voimme alkaa harjoitella ryhmänä toimimista ja konseptimme opettelua. Olemme jo järjestäneet ensimmäisen videoesittelyn yhdelletoista pelaajalle ja lähettäneet pätkiä harjoituksistamme myös vahvistuksille. Niistä on syntynyt hyviä keskusteluja. Olemme aloittaneet henkilökohtaiset kehityskeskustelut kaikkien pelaajien kanssa. Tähän prosessiin saamme myös Brandonin mukaan.

– Olen todella innoissani joukkueemme syvyydestä, urheilullisuudesta, työmoraalista sekä monipuolisuudesta. Nyt on mukava, että voin keskittyä täysillä joukkueen harjoitteluun ja jättää scouttivideot vähemmälle. Se on joukkueenkin etu, Poikola sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.