Etelä-Suomen Sanomat käräytti Kuusysin paidassa loistaneen Kari Elorannan - Kanada-cup jäi kokematta

Palloilun monilahjakkuus Kari "Piri" Eloranta voitti Kuusysin riveissä kaksi jalkapallon SM-kultaa vuosina 1982 ja 1986. Arkistokuvassa "Kyykän" Esa Pekonen kohottaa voittopokaalia vuoden 1982 mestaruuden merkiksi Ratinan stadionilla Tampereella. vtap

Aleksi Sammalisto

Lahtelaisen jääkiekkoilun elävä legenda Kari "Piri" Eloranta on todellinen pallopelien monilahjakkuus.

Upon Pallon juniorijoukkueissa niin jääkiekkoa kuin jalkapalloa harrastanut multitalentti olisi pystynyt halutessaan etenemään maajoukkuetason pelaajaksi myös viheriöllä.

- Olin muistaakseni 16-17-vuotias, kun jääkiekko- ja jalkapalloliitto kysyivät minua mukaan samaan aikaan järjestettäville juniorimaajoukkueleireille. Olin jalkapalloliittoon yhteydessä ja ilmoitin, että menen jääkiekkoleiritykseen, koska elettiin talvea. Vastaukseksi minulle ilmoitettiin, että jos sinne menet, niin tähän suuntaan ovi on melkeinpä kiinni, muistelee Eloranta.

Jääkiekko olisi saattanut muutoinkin valikoitua Elorannan ykköslajiksi, mutta viimeistään edellä mainittu yhteydenpito vahvisti päätöksen panostaa entistä vahvemmin lätkään.

Kaksi SM-kultaa ja hyvää intervallitreeniä

Jalkapallo ei kuitenkaan jäänyt kokonaan pois Elorannan kuvioista. Futis säilyi mukana kesäohjelmassa suvesta toiseen.

Junnuvuosina hiotut taidot riittivät mainiosti suomalaisen pääsarjafutiksen pelaamiseen, vaikka alla oli pitkä kausi luistimilla.

Eloranta saavutti Kuusysin riveissä kaksi jalkapallon Suomen mestaruutta vuosina 1982 ja 1986. Nurmikentiltä vyölle tarttui myös Upon Pallon mukana voitettu nappulamestaruus.

- Kesäisin jalkapallo palveli mainiolla tavalla jääkiekkokauteen valmistautumista. Aamupäivällä tein voimaharjoitteita ja juoksin pitkiä lenkkejä metsässä. Kuusysin harjoitukset olivat iltaisin ja niissä sain hyvää intervallitreeniä.

"Velho" laittoi saman tien avaukseen

Keväällä 1982 Eloranta pelasi NHL:n pudotuspelejä St. Louis Bluesin joukkueessa, johon hän oli siirtynyt Calgary Flamesista kesken kauden.

Bluesin playoff-taival päättyi toisella kierroksella Chicago Blackhawksia vastaan otteluvoitoin 4-2.

Kauaa ei Eloranta tappiota surrut, sillä jo muutamaa päivää myöhemmin puolustaja kirmasi "Kyykän" tamineissa jalkapallon SM-sarjaottelussa Kisapuistossa.

- Keijo "Velho" Voutilainen uskalsi kokeneena valmentajana laittaa minut heti kentälle. Kuusysissä oli tuolloin hyvä joukkue ja meikäläinen oli hyvässä kunnossa kiekkokauden jäljiltä, joten suhteellisen helppoa oli mennä mukaan potkimaan.

"Seuraavan päivän Etlarissa nimeni oli mainittu"

Kaudet 1982-85 Calgaryssa kiekkoillut Eloranta sai kanadalaiselta palkanmaksajaltaan luvan kesäharrastukseensa.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen entinen päävalmentaja Kalevi Numminen ei sen sijaan näyttänyt vihreää valoa lahtelaisen kakkoslajille vuonna 1981.

Leijonat leireili tuolloin Vierumäellä ja valmistautui tulevaan Kanada-cupiin. Numminen oli kieltänyt Elorantaa lähtemästä Kuusysin jalkapallo-otteluun, mutta itsepäinen pelimies päätti toisin.

- Meillä oli iltavapaat ja menin pelaamaan pelin. Ottelu sujui hyvin ja voitimme sen, mutta seuraavan päivän Etlarissa nimeni oli mainittu ja tieto luonnollisesti kiiri myös Leijonien valmennusjohdolle. En tiedä oliko se päällimmäinen syy, mutta minua ei lopulta valittu Kanada-cup-joukkueeseen, muistelee Eloranta.

- Totta kai se harmitti, kun leiri oli mennyt muutoin hyvin. Itse ajattelin, että olisin ollut mukana lopullisessa joukkueessa, mutta enpä ollut.

Kaksi mestaruutta myös kaukalossa

Nykyisin Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen valmennustiimissä työskentelevä Eloranta pääsi kiekkourallaan juhlimaan kahta Sveitsin mestaruutta vuosina 1988 ja 1990 sekä Suomen jääkiekkohistorian ensimmäistä arvokisamitalia, Calgaryn olympiahopeaa vuonna 1988.

Pelicansin päävalmentajana hän oli nostamassa lahtelaisjoukkuetta SM-liigaan keväällä 1999.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden vanhimmalla ostarilla Ruolalla riittää yhä vetovoimaa – "Yksi parhaista paikoista Lahdessa"
  2. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa
  3. Myrsky sai jäät taas liikkeelle, katso kuvat Vesijärven rannalta
  4. Kauppakeskus Triossa laukesi palohälytys – asiakkaat evakuoitiin
  5. Moni sanoo varautuvansa pahaan päivään, mutta kaikilla se ei onnistu – Jaana, 36, sen sijaan on kerryttänyt vararahastoa jo pitkään: "Erityisen tärkeä se on nyt, kun on perhe ympärillä"
  6. "Hyvin harvinaista" - Tuulenpuuskan riepottelema työmaateltta katkaisi suurjännitepylvään Lahdessa
  7. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulaan
  8. Luontodokumentteja tekevät Petteri ja Antti Saario huomaavat ilmaston­muutoksen vaikutukset työssään: "Siitä pitää olla erityisen huolissaan"
  9. Iiro Harjula oli Pelicansin junioreissa "DJ Härski" – nyt hän on matkalla koko kansan ruutukasvoksi
  10. Konserttiarvio: Maustetytöt valloitti yleisönsä Lahdessa - tinkimättä omasta tyylistään
  11. Santtu-Matias Rouvali valittiin Vuoden Matiksi
  12. Lukijalta: Armeija-aika avarsi, opetti paljon ja antoi ystäviä
  13. Näppis: Ne vähäset työt mitä Suomessa on kerkiää omakin väki tekemään, ei tarvita ulkomaalaisia.
  14. Tanssiarvio: Kansallisbaletin intohimoinen Carmen tuottaa metoo-keskustelun aikoina myös outoja väristyksiä
  15. Säästöä tuovat rahanreiät – heinolalainen taloyhtiö porautti tontilleen 14 maalämpökaivoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.