Mailaveikkojen talkoissa laitettiin Kisapuiston pesiskenttiä kuntoon, ja piikkarit saivat uuden onnellisen omistajan
Junioreiden pesäpallokausi on pääsemässä kohta vauhtiin koronatauon jälkeen. Lahden Mailaveikoissa on viime vuosina saatu joukkueet kokoon kaikkiin ikäluokkiin, mutta tänä vuonna tekee tiukkaa muutamissa ikäryhmissä.
Lahden Kisapuiston pesäpallokenttä alkaa olla valmiina kesän pelikautta varten. Joukko Lahden Mailaveikkojen junioreita, heidän perheitään ja muuta talkooporukkaa oli lauantaina laittamassa paikkoja kuntoon. Enää puuttuvat kentän laidalta turvaverkot, jotka kaupungin liikuntatoimi tuo paikalle.
Vain tilaajille