Elektronisen urheilun MM-kisat järjestetään ilman supertähtiä

Katsojillekin tämä turnaus on mukavaa vaihtelua, kun näkee, millaisia pelaajia eri maista tulee, kisoihin Suomen Dota2-joukkueen joukkueenjohtajana lähtevä Matti Parkkila näkee. LEHTIKUVA / Seppo Samuli

STT

Huippu-urheilussa on liki itsestäänselvyys, että eri urheilulajien maailmanmestaruuskilpailuihin osallistuu aina kunkin lajin terävin kärki. Suosituksi viihdebisnekseksi 2010-luvulla noussut elektroninen urheilu ei kuitenkaan noudata samaa kaavaa.

Kansainvälisen elektronisen urheilun liiton (IESF) järjestämässä e-urheilun MM-turnauksessa eivät esiinny e-urheilun tähtinimet, eikä kisoissa jaeta massiivisia rahapalkintoja. Turnaus on profiloitunut maajoukkueturnaukseksi, jossa maat kilpailevat toisiaan vastaan peleissä, jotka vaihtelevat vuosittain.

– Monet ajattelevat, että kisat ovat arvottomammat, koska palkintopotit eivät ole suuria. Täytyy kuitenkin miettiä, että urheilun näkökulmalla ja terveellä kilpailutapahtumalla on MM-turnauksessa suurin merkitys, korostaa Suomen elektronisen urheilun liiton (SEUL) puheenjohtaja Joonas Kapiainen.

Maajoukkuekilpailut harvinaisia

Monessa suositussa e-urheilupelissä suurimmat turnaukset järjestää itse pelinkehittäjä tai turnausten järjestämiseen erikoistuneet yritykset, kuten saksalainen ESL. Turnausten palkintorahat voivat nousta jopa miljooniin euroihin.

MM-kisoissa palkintopotit liikkuvat huomattavasti pienemmissä sfääreissä. Kisojen joukkuepeleissä ykkössijasta on kuitannut noin 10 000 euroa, yksilöpeleissä hieman vähemmän.

IESF:n kisoissa palkintopotteja tärkeämmäksi seikaksi nousee juuri maajoukkuepaidan kantaminen. Maajoukkuekilpailut ovat kilpapelaamisen terävimmällä huipulla suhteellisen harvinaisia.

– Ei pelata rahan takia, vaan sen takia, että päästään näyttämään, miten hyviä pelaajia Suomessa on. Katsojillekin tämä turnaus on mukavaa vaihtelua, kun näkee, millaisia pelaajia eri maista tulee, kisoihin Suomen Dota2-joukkueen joukkueenjohtajana lähtevä Matti Parkkila näkee.

Suomalaisten menestyspeli puuttuu

IESF järjestää MM-turnauksen tänä vuonna 11. kertaa. Kisat järjestetään Etelä-Korean Soulissa 12.–14. joulukuuta. Suomesta maajoukkueen MM-turnaukseen nimeää SEUL. Suomi saa edustuksen jokaiseen kolmeen kisoissa pelattavaan peliin.

Taistelupeli Tekken 7:ssä Suomen värejä kantaa Joni .Jopelix. Huovinen ja jalkapallopeli Pro Evolution Soccer 2020:ssä Jussi .Grillsmak. Aalto.

Strategiapeli Dota2:ssa Suomen viiden pelaajan joukkuetta edustavat muun muassa kansainvälisestikin menestyneet Joni .Buugi. Fält sekä Peetu-Elmeri .Peksu. Väätäinen.

Viime vuoden kisoissa Suomelle kultaa tuonut ammuntapeli Counter-Strike: Global Offensive ei ole tämän vuoden turnauksen pelilistalla. IESF:n hallitus päättää vuosittain pelattavista peleistä.

Pelin puuttuminen kisoista on pieni kolaus Suomen menestyshaaveille.

– Seuraavina vuosina pelivalintaprosessia pyritään aikaistamaan ja saamaan enemmän maita osallistumaan valintoihin, Kapiainen kertoo.

Viime vuonna Taiwanissa järjestetyssä MM-turnauksessa pelaajia oli mukana 37 jäsenmaasta noin 400.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Poliisi auttaa jengiläisiä irtautumaan kahleista, toiminnan keskiössä keskinäinen luottamus
  2. Hollolassa toivotaan lisäselvityksiä kierrätyspuistosta, vaikutukset luontoon ja alueen asukkaisiin huolettavat
  3. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  4. Tavallisesta pankkituotteesta tuli lomautetuille kriisiapu – kahdessa kuukaudessa haettu yli 210 000 lainanlyhennysvapaata
  5. Pääkirjoitus: Poikkeustila jakoi perheet
  6. Miljoonia euroja jää lahjoittamatta koronan vuoksi – avustusjärjestöt suunnittelevat yhdessä, miten feissarit voivat palata katukuvaan
  7. Mehiläispesien vuokraus kiinnostaa Lahden seudulla – pörriäisten puuhia voi tarkkailla omalla pihalla
  8. Mukkulan poika lähtee haastamaan salibandyväkeä tyhmillä kysymyksillä ja pöllyttämällä ajatusmaailmaa
  9. Hanna Myyrän Esalainen: Ihan kuin olisi ulkomailla kotimaassa
  10. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  11. Palokunta sammutti maastoa Lahdessa, taustalla ehkä nuotioleikit
  12. Entinen kauppiaspariskunta pyörittää Padasjoella tofutehdasta ja kampaamoa, kesällä avataan tehtaanmyymälä ja kahvila
  13. Poliisi mittasi reiluja ylinopeuksia Lahdessa ja Orimattilassa – viikonloppuyö oli poliisin mukaan kiireinen
  14. Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa framilla oli EU – Marinin mukaan jokaisen jäsenmaan on kyettävä tulemaan vastaan
  15. Korona-arki näkyy myös Lahden jätemäärissä – sekajätteen määrä kasvoi, energiajätteen väheni

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.