Evartti palasi parrasvaloihin suomenhevoslähdössä Oulussa

STT

Pihtiputaalaisvalmentaja Antti Ojanperä ja hänen luotto-ohjastajansa Santtu Raitala ovat lauantairavien kestomenestyjiä, ja Oulustakin viemisinä oli kaksi Toto75-voittoa. Erityistä riemua nostatti suomenhevosten kovimman lähdön voittanut Evartti, jonka viime vuodet ovat olleet hyvin ohdakkeiset. Useammasta vakavasta ongelmasta kärsinyt ori kiri nyt komeasti kymppitonnin arvoiseen onnistumiseen.

– Välillä olin jo skeptinen siitä, palaako Evartti ylipäätään radoille. Nyt kaikki taas näyttää hyvältä, ja se on iso asia koko meidän tiimille, Antti Ojanperä iloitsi.

Vielä tallikaveriaan suuremmat rahat sai Ojanperän toinen valmennettava Mas Champ, jonka voitto Ponsse Cupissa palkittiin 12 000 eurolla. Mas Champin kohdalla dramatiikkaa oli itse kisassa, sillä johtopaikalla juossut ruuna kampesi maalisuoran alussa sisäkenttää kohti, ja tuomaristo tarkisti kisan jälkeen, poistuiko ykkösenä maalissa ollut Mas Champ radalta. Hevosen suoritus kuitenkin päädyttiin hyväksymään.

Raitala matkalla ajajaliigan kärkeen

Antti Ojanperä palkittiin viime vuonna Ravigaalassa vuoden valmentajana, ja tämä vuosi on ollut sekä rahassa että voittosummassa mitattuna vielä viime kauttakin parempi. Santtu Raitala taas on erittäin todennäköisesti matkalla uransa ensimmäiseen ajajaliigan voittoon, sillä hän johtaa kakkosena olevaa Hannu Torvista kahdeksalla voitolla.

Kaksikon keskinäinen tilanne pysyi Oulussa ennallaan, sillä myös Torvinen ajoi kaksi voittoa. Niistä arvokkaampi tuli Matias Salon valmentaman Com Miltonin rattailla. Viisivuotias ruuna oli keulapaikalta suvereeni ykkönen omassa divisioonassaan, ja vaikuttaa jatkoakin ajatellen erittäin mielenkiintoiselta nousevalta kyvyltä.

Lämminveristen kovimman sarjan paras oli Jari Kinnusen ajama ja valmentama Pascha Tilly. Voitto oli hienoon talvivireeseen kohonneelle ruunalle jo kolmas putkeen. Pascha Tilly on ansainnut kauden aikana jo yli 60 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  2. Yhtymäkokous hyväksyi yhteisyrityksen perustamisen, kokoomuksen lahtelaiset edustajat uhmasivat kaupungin ohjeistusta ja äänestivät puolesta
  3. Nastolalaislähtöistä Ylen suosikkimeteorologia Anniina Valtosta yritettiin uran alussa vanhentaa meikillä ja vaatteilla, kunnes esiintymiskouluttaja pisti pelin poikki
  4. Suomessa on todettu 22 uutta koronavirustartuntaa, tartuntoja nyt kaikkiaan 7 554
  5. 80-vuotias nainen joutui varkauden kohteeksi Lahdessa – arvokas kaulakoru vietiin bussipysäkillä
  6. Nuori mies piilotti elintarvikkeita paitansa alle ja poistui kaupasta maksamatta Lahden Nastolassa – tilillä kymmeniä näpistyksiä
  7. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  8. Elokuva-arvio: Lauluja rakkaudesta on täysien tähtien dokumentti – lahtelaislähtöinen ohjaaja Anu Kuivalainen pääsee dokumentissa häkellyttävän lähelle kuvaamiaan ihmisiä
  9. Tältä näyttää Lahden Seurahuoneen tulevissa loft-huoneissa Sokoksen yläkerrassa: korkeutta lähes seitsemän metriä ja puuta kylpyhuoneessa
  10. Vankilataustaiset pääsevät ääneen Lahden torilla järjestettävässä Ex-criminal Day -tapahtumassa
  11. Lähes neljä viidestä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle viime vuonna tehdyistä palohälytyksistä oli vääriä – vahinkohälytyksen laskun maksaa kiinteistön omistaja
  12. Mannerheimin salonkivaunu töhrittiin Mikkelissä, spraymaali imeytyi ainutlaatuisen vaunun puupaneeleihin – Museojohtaja: "Kyllä tässä aika suuri vahinko on tehty"
  13. Alkometrejä saa halvimmillaan kympillä, täysin luotettavan laitteen hinta on yleensä kolminumeroinen – "Rattijuopumus se vasta typerää on, ja usein kallistakin"
  14. Autojätin outo hiljaiselo loppui ja jopa logo uudistui – "Ariyasta alkaa aivan poikkeuksellinen hyökkäys"
  15. Leevi and the Leavingsin sanoitukset houkuttelivat laulamaan yhdessä Lahdessa – "Sanoista tulee aina jotakin uutta esille"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.