Andersson ylitti kärkituloksen ja halliennätyksen Pajulahti-hallissa

Saga Andersson taivutti 435 seiväshypyn talvikarnevaaleilla Pajulahti-hallissa Nastolassa SUL

Tapio Nevalainen

Esbo IF:n Saga Andersson ylitti kauden kotimaisen kärkituloksen ja halliennätyksensä 435 seiväshypyn talvikarnevaalien avauspäivänä Pajulahti-hallissa Lahden Nastolassa.

Andersson meni 435 ensimmäisellään ja teki sen jälkeen kolme yritystä elokuisten Berliinin EM-kisojen tulosrajakorkeudesta 445. Se ylittää kolmella sentillä espoolaisen oman ulkorataennätyksen.

- Alussa en löytynyt juoksuun rytmiä ja menin ensimmäiset korkeudet väkisin. Sitten juoksu alkoi kulkea ja löysin rytmin, Andersson sanoi.

- Varsinkin toinen yritys oli 445:stä sellainen, että sillä se olisi voinut mennä. Päästin hypyn  ihan turhaan limboksi.

Andersson, 17, jatkaa kilpailemista Pajulahti-hallissa lauantaina. Silloin käydään talvikarnevaalien miesten ja naisten kilpailut. Nyt hän voitti 19-vuotiaiden sarjan.

- Tuo 445 on hallikauden tavoite. Sitä yritetään lauantaina uudestaan, Andersson sanoo.

Ollikainen ylitti ennätyksensä

Andersson on aloittanut hallikauden vahvasti. Espoolaisen mukaan juoksu ja erityisesti kimmoisuus sekä hyppytekniikka ovat menneet kukonaskeleen eteenpäin viime vuoteen verrattuna.

- Varsinkin hypyn heiluri, joka on minulla ollut huono, toimii nyt paremmin, Andersson sanoi.

Talvikarnevaalien nuorten kilpailupäivän toiseksi parhaan tuloksen teki Varkauden Kenttä-Veikkojen Laura Ollikainen. Hän ylitti 410 ja voitti 22-vuotiaiden sarjan. Tulos kohensi 10 sentillä Ollikaisen ennätystä.

Myös aitajuoksun parissa viihtyvä Ollikainen, 19, ylitti vuosi sitten Pajulahti-hallissa seiväskarnevaaleilla ensi kertaa neljä metriä. Nyt 410 meni toisella ja sen jälkeen hän teki erittäin hyviä yrityksiä korkeudesta 420.

- Hyppy on kulkenut harjoituksissakin. Tekniikka on mennyt eteenpäin. Saan nyt hypyn alussa paremmin painetta alakäteen. Pitäisi vaan saada tekniikka hieman rutiininomaisemmaksi, Ollikainen sanoi.

- Hallikauden tavoitteena on päästä 420-430.

Seiväshypyn talvikarnevaalit 1/3 kilpailupäivä (hallikilpailu):

Naiset:

22-v, seiväs: 1) Laura Ollikainen VarkKV 410, 2) Maria Kytölä NurmijYU 360, 3) Laura Sirkiä SalVil 330.

19-v: 1) Saga Andersson EsboIF 435 (kkk), 2) Sofie Westerlund VasaIS 380, 3) Marielle Gustafsson EsboIF 320.

17-v: 1) Emma Rovasalo HyvsU 360, 2) Kiia Jullenmaa PorinYU 350, 3) Essi Melender VaasVa 330-15-v: 1) Vilma Mikkola KeskiUYU 310.

Miehet:

22-v. seiväs: 1) Johan-Antti Kivilahti HaapajKi 430-

19-v: 1) Matti Hyyppä EspTa 460, 2) Anton Kunnas IFSibboV 450, 3) Juuso Toivonen ÄhtU 440.

17-v: 1) Severi Niittymäki SavonlRie 380, 2) Joonatan Kemppainen PihtipTui 370.

15-v: 1) Juho Alasaari LaihLu 380.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Lahtelainen kuvataiteilija Matti Koskela on kuollut
  3. Katumaasturia kuljettanut päihtynyt mies kolaroi ensin Lahdessa, jäi poliisin haaviin tuntia myöhemmin Asikkalassa
  4. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  5. Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa
  6. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  7. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  8. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  9. Näppis: Miten turisti osaa tulla Lahden keskustaan?
  10. Kreikasta siirretty Suomeen 49 pakolaislasta ilman huoltajaa
  11. Lahtelainen Mimmi Vepsäläinen toivoi jo kymmenvuotiaana, että voisi tanssia koko ikänsä – kolmessa maassa opiskellut tanssija asuu taas kotikaupungissaan
  12. Oletko kokenut taloudellista väkivaltaa? Kerro kokemuksistasi verkkokyselyssä
  13. Ei tullutkaan peruspuujalka, vaan kolme leikkausta ja pysäyttäviä uutisia lääkäriltä, nyt Mikko Viitikko suitsuttaa fyssaria: "Saan olla kiitollinen, että hän otti asian vakavasti"
  14. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  15. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.