Jalkapallo heräilee eri puolilla Eurooppaa – Ranskassa kiistellään kauden lopettamisen ennenaikaisuudesta

Ranskan liigasta jäi pelaamatta kymmenen kierrosta. Kuvassa PSG:n Thiago Silva (vas.) ja Edinson Cavani. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Se on maailmanmestareiden maa, mutta onko se todella jalkapallomaa? Tätä kysymystä jotkut ovat kyselleet tällä viikolla Ranskassa, kun samaan aikaan naapurimaat käynnistelevät urheilusarjojaan koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen.

Keskustelua on käyty siitä lähtien, kun Ranskan liiga päätti lopettaa kauden ennen aikojaan huhtikuun lopussa. Pelaamatta oli kymmenen kierrosta.

Naapurimaista Saksassa on jatkettu kautta jo pari viikkoa. Italian Serie A pyrkii jatkamaan pelejä 20. kesäkuuta. Espanjan ja Englannin liigat pyrkivät myös jatkamaan pelejä kesäkuussa.

– "Kuin idiootit", kuului sanomalehti L'Equipen otsikko perjantaina, kun lehti ruoti artikkelissaan Ranskan ylimpiä sarjoja pyörittävän LFP:n kiireistä päätöstä kauden lopettamiseen.

LFP:n ilmoitus perustui pääministeri Edouard Philippen lausuntoon, jonka mukaan kausi "ei voi käynnistyä uudelleen" pandemian riehuessa huhtikuun lopussa.

Sittemmin rajoituksia on höllennetty, ja Philippe kertoi torstaina joukkueurheilun sallimisesta 21. kesäkuuta alkaen.

– Me olemme Euroopan ainoa merkittävä jalkapallovaltio, joka pitää kiinni tästä päätöksestä emmekä odottaneet pandemian kehitystä ja rajoitusten helpotusta, L'Equipen Vincent Duluc kirjoitti.

Lyon-pomo on vihainen

Ranska on vahvistanut lähes 29 000 koronakuolemaa. Lukema on paljon suurempi kuin Saksassa, mutta pienempi kuin Italiassa tai Britanniassa ja pienempi kuin Espanjassa suhteutettuna väkimäärään.

Ranska ei kuitenkaan ole ainoa jalkapallomaa, joka lopetti kauden. Myös Alankomaat lopetti kauden ja pyyhki sen pois. Ranska sentään kruunasi liigamestariksi Paris Saint-Germainin kolmantena kautena peräkkäin. Amiens ja Toulouse putosivat, mutta ovat käynnistäneet oikeustoimet ratkaisua vastaan.

Äänekkäin kauden ennenaikaisen keskeyttämisen arvostelija on ollut Lyonin puheenjohtaja Jean-Michel Aulas. Lyon oli seitsemäntenä, kun kausi keskeytettiin maaliskuun puolivälissä. He jäivät ensi kauden europeleihin vievien sijoitusten ulkopuolelle.

Lyon ja PSG voivat kuitenkin jatkaa pelejään kauden 2019–20 Mestarien liigassa, kunhan tuo huippukilpailu aikanaan jatkuu.

– Olen täysin vakuuttunut, että tapahtunut ei ollut hyväksi seuroille eikä Ranskan jalkapallolle ylipäätään, Aulas jyrähti Le Parisienille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronakevät toi markkinoille liki 200 uutta käsidesiä, joista eniten arvostetaan tuoksuttomia ja hyvin imeytyviä – tässä jutussa testissä kuusi erilaista käsihuuhdetta
  2. "Extreme-lajit ovat aina olleet minun mieleeni" – lahtelaislähtöinen Tommi Sjelvgren on pelannut 12 vuotta ammatikseen jääkiekon alalajeja
  3. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  4. Lintumaalaukset ihastuttavat kävijöitä navettagalleriassa Asikkalassa
  5. Murtautuja vei lahtelaisen Hot Club Dance Companyn harjoitustiloista asuja ja peruukkeja – "Todennäköisesti joku yrittää myydä tavaroita netissä"
  6. Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa
  7. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  8. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  9. Lahden ja Heinolan arvokisoihin ilmoittautunut yli 350 pyöräsuunnistajaa – kaukaisimmat osallistujat Japanista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista
  10. Kuljettaja väisti ajoradalle juossutta eläintä Launeella – auto suistui tieltä
  11. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  12. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  13. Rattijuoppo kolhi toista autoa Lahden Nastolassa
  14. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla
  15. Vasemmistoliitto ja RKP samoilla linjoilla Marinin kanssa työllisyystoimien aikataulusta – päätöksillä aikaa loppuvuoteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.