Teemu Selänne odottaa NHL-kauden jatkoa – Liigan entinen suomalaistähti kertoi mielenkiintoisen näkemyksen 1990-luvun kiekkoilusta

"Peleistä tulee omituisia, jos ne järjestetään ilman yleisöä", tuumii Teemu Selänne. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Teemu Selänne arvioi NHL:n nettisivuston haastattelussa, että osa jääkiekon energiasta katoaa, jos pelejä joudutaan jatkamaan yleisöltä suljetuissa halleissa. Selänne kertoi korona-ajan kuulumisistaan sivuston viisi kysymystä - juttusarjassa .

– Kaikki haluavat pelata keskeytetyn kauden loppuun, mutta se on pelaajille rankkaa. Uskon silti, että pelaajat ovat valmiita tekemään kauden jatkon puolesta kaikkensa, vaikka pelit jatkuisivat vasta elokuussa, Selänne arvioi NHL:n jatkonäkymiä.

– Mutta peleistä tulee omituisia, jos ne järjestetään ilman yleisöä. Fanit tuovat halliin tunnelman ja valtavan määrän energiaa. Pelaajien ja joukkueiden on käsiteltävä jollakin tapaa sen puute.

Kesällä 50 vuotta täyttävä Selänne kertoi viettäneensä Etelä-Kaliforniassa korona-arkea vaimonsa ja perheen neljän lapsen kanssa. Häntä on houkuteltu takaisin jääkiekon pariin, mutta taustavaikuttajan rooli ei sytytä entistä kiekkoilijaa ainakaan vielä.

– Asiasta kysellään ja Ducksin valmentaja Dallas Eakins haluaisi minut mukaan, mutta se vaatisi sitoutumista. Olen odotellut, että syttyisin ajatukseen, mutten ole innostunut siitä ainakaan vielä, Selänne kertoi.

Peli oli fyysisempää 1990-luvulla

Selänne kertoi katsoneensa Anaheimin finaalipelejä kausilta 2007 ja 1997. Hän on tehnyt niistä mielenkiintoisia havaintoja.

– Kaikki sanovat, että peli on nopeutunut paljon niistä ajoista, mutten ole asiasta aivan vakuuttunut. Kolmos- ja nelosketjut ovat paljon parempia kuin noina aikoina, mutta kärkiketjujen taso ei mielestäni juuri poikkea tästä päivästä, Selänne arvioi.

– On mielenkiintoista katsoa varsinkin 1990-luvun pelejä. Se oli niin paljon fyysisempää siihen aikaan. Peli oli kiinnipitämisineen paljon kovempaa kuin tänä päivänä. Tämä on minun mielipiteeni.

Selänne pelasi NHL-urallaan 1992–2014 Winnipegissä, San Josessa, Coloradossa ja Anaheimissa 1 451 runkosarjapeliä, joissa hän teki 684 maalia ja 1 457 tehopistettä. Hän viettää syntymäpäiviään 3. heinäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden ja Heinolan arvokisoihin ilmoittautunut yli 350 pyöräsuunnistajaa – kaukaisimmat osallistujat Japanista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista
  2. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  3. Lintumaalaukset ihastuttavat kävijöitä navettagalleriassa Asikkalassa
  4. Murtautuja vei lahtelaisen Hot Club Dance Companyn harjoitustiloista asuja ja peruukkeja – "Todennäköisesti joku yrittää myydä tavaroita netissä"
  5. Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa
  6. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  7. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  8. Kuljettaja väisti ajoradalle juossutta eläintä Launeella – auto suistui tieltä
  9. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  10. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  11. Rattijuoppo kolhi toista autoa Lahden Nastolassa
  12. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla
  13. Vasemmistoliitto ja RKP samoilla linjoilla Marinin kanssa työllisyystoimien aikataulusta – päätöksillä aikaa loppuvuoteen
  14. Venevarkauksissa raju kasvu Päijät-Hämeessä, varkauksia tehtailtu tänä vuonna jo yhtä paljon kuin koko viime vuonna - poliisi: kasvun syynä varasliigojen toiminta
  15. Lahtelainen Liisa Heikkinen kuntoutti itsensä fibromyalgiasta ja tarjoaa nyt vertaistukea kohtalotovereilleen – "Täytyy pitää itsestään huolta, ei itsekkäästi, mutta asettamalla myös rajoja"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.