Silverstonen moottorirata varautuu isännöimään elokuussa kahta F1-kilpailua

Britannian hallituksen perjantain linjaus matkustusrajoituksista oli kova isku Silverstonen F1-osakilpailuille. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Formula ykkösten kisajärjestäjät pyrkivät käynnistämään kauden 5. heinäkuuta Itävallassa ja ajamaan siellä myös viikkoa myöhemmin. Uusiksi myllätyn kauden kolmanneksi ja neljänneksi kilpailuksi kaavaillut Britannian Silverstonen kilpailut uhkaavat siirtyä elokuulle.

Britannian hallituksen perjantain linjaus matkustusrajoituksista oli kova isku Silverstonen F1-osakilpailuille. F1 toivoi poikkeuslupaa, mutta sitä ei tullut. Kesäkuun 8. päivä alkaen maahan saapuvia odottaa kahden viikon karanteeni. F1-sirkuksella ei ole kuitenkaan halua viettää kahta viikkoa karanteenissa.

Silverstonen moottoriradan toimitusjohtaja Stuart Pringle kertoi Sky Sportsin haastattelussa, että molempien kilpailuviikonloppujen ajamiseen elokuussa on jo varauduttu.

– En ajattele, että tulee olemaan ongelmia löytää päivämääriä kahdelle kilpailulle. Se mitä tarvitsemme, on vihreä valo hallitukselta, ja se ottaa aikansa. F1 tarvitsee tämän vapautuksen, Pringle viittasi karanteenimääräysten poistamiseen huippu-urheilun ollessa kyseessä.

– Silverstonen osalta voimme todennäköisesti siirtyä elokuulle päivämääriemme suhteen, mutta olennaista on saada selvyys karanteeniasioihin ennen sitä, Pringle jatkoi.

Formula ykköset ovat suuri työllistäjä

Kymmenestä F1-tallista peräti seitsemän pitää majaansa Englannissa. Sarja on pyrkinyt vakuuttamaan Britannian poliittista johtoa sillä, että kisojen järjestäminen "vaikuttaa kymmeniintuhansiin työpaikkoihin".

Pringle peräänkuulutti jo viime viikolla, että Silverstonessa kyse ei ole vain kilpailusta vaan myös koko teollisuudenalan paluusta toimintaan. Tällä viikolla hän painotti sanomaansa ja sitä, että jatkaa neuvotteluja hallituksen kanssa.

– Kestää muutaman viikon ennen kuin asia on selvä, mutta tuntuu ehdottomasti siltä, että menemme oikeaan suuntaan, Pringle sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronakevät toi markkinoille liki 200 uutta käsidesiä, joista eniten arvostetaan tuoksuttomia ja hyvin imeytyviä – tässä jutussa testissä kuusi erilaista käsihuuhdetta
  2. "Extreme-lajit ovat aina olleet minun mieleeni" – lahtelaislähtöinen Tommi Sjelvgren on pelannut 12 vuotta ammatikseen jääkiekon alalajeja
  3. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  4. Lintumaalaukset ihastuttavat kävijöitä navettagalleriassa Asikkalassa
  5. Murtautuja vei lahtelaisen Hot Club Dance Companyn harjoitustiloista asuja ja peruukkeja – "Todennäköisesti joku yrittää myydä tavaroita netissä"
  6. Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa
  7. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  8. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  9. Lahden ja Heinolan arvokisoihin ilmoittautunut yli 350 pyöräsuunnistajaa – kaukaisimmat osallistujat Japanista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista
  10. Kuljettaja väisti ajoradalle juossutta eläintä Launeella – auto suistui tieltä
  11. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  12. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  13. Rattijuoppo kolhi toista autoa Lahden Nastolassa
  14. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla
  15. Vasemmistoliitto ja RKP samoilla linjoilla Marinin kanssa työllisyystoimien aikataulusta – päätöksillä aikaa loppuvuoteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.