Valioliigan testeissä paljastui kaksi uutta koronatartuntaa

Valioliigan ottelut keskeytyivät koronapandemian vuoksi 13. maaliskuuta, mutta harjoitukset ovat alkaneet tiistaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Jalkapalloilun Englannin Valioliigan toisessa laajassa testausaallossa on paljastunut kaksi koronavirustartuntaa. Testeissä kävi 996 pelaajaa ja joukkueiden toimihenkilöä.

Bournemouth kertoi sunnuntaina kotisivuillaan , että yhdellä sen pelaajista on todettu koronavirus. Seura ei julkistanut tartunnan saaneen pelaajansa nimeä.

Tiedossa ei ole, mistä seurasta toinen nyt paljastunut koronavirustapaus on.

Aiemmin 17.–18. toukokuuta järjestetyssä ensimmäisessä testausaallossa 748 henkilön joukosta löytyi kuusi koronavirustartuntaa.

– Nämä kuusi ovat yhä eristettyinä. Testitulokset julkistetaan jokaisen testauskierroksen jälkeen, Valioliiga tiedotti.

Valioliigan ottelut keskeytyivät koronapandemian vuoksi 13. maaliskuuta, mutta harjoitukset ovat alkaneet tiistaina ja 12. kesäkuuta on julkisuudessa mainittu mahdollisena kauden jatkumispäivänä. Valioliigan toimitusjohtaja Richard Masters sanoi lauantaina BBC:n haastattelussa uskovansa pelien käynnistyvän jälleen kesäkuussa.

Mestaruussarjassa kaksi tapausta

Englannin mestaruussarjasta eli maan toiseksi korkeimmalta jalkapallotasolta on löytynyt kaksi koronavirustapausta.

Mestaruussarjaa ja kahta sen alapuolista sarjatasoa pyörittävä EFL kertoi sunnuntaina, että tartunnan saaneet ovat samasta seurasta. Mestaruussarjassa pelaava Hull vahvisti sunnuntaina olevansa seura, josta on paljastunut kaksi koronavirustapausta.

Hull ei täsmentänyt, ovatko tartunnan saaneet pelaajia vai muuta seurahenkilöstöä. Hullin mukaan tartunnan saaneet ovat oireettomia ja pysyvät eristyksissä seitsemän päivää. Sen jälkeen heidät testataan uudelleen.

EFL teki yhteensä 1 014 testiä Englannin mestaruussarjan pelaajille ja muille seuratyöntekijöille. Koronaviruksen takia keskeytyksissä olevassa sarjassa pelaa 24 joukkuetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Käsikranaatti odotti vuosikymmenet Vesijärven pohjassa, kunnes 11-vuotiaat pojat löysivät ja nostivat sen torstaina ylös
  2. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  3. Lahtelaisen jengiläisen asunnossa dopingaineita, aseita ja vahvaa kokaiinia
  4. Vesijärven pohjasta nousi käsikranaatti - poliisi on purkanut eristyksen Lahden matkustajasatamassa
  5. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  6. Lojerin sairaalasänkyjen valmistus siirtyi Lahdesta Hollolaan
  7. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"
  8. Lahden Matkakeskukselle rakennettu Jaksonkatu on avattu liikenteelle
  9. Etäopiskelu vaikeutti monen nuoren elämää, eikä nuorisotyöllä ollut Lahdessa resursseja auttaa – Etsivän nuorisotyön profiilia pyritään nyt elvyttämään runsaiden lisäavustusten turvin
  10. Näppis: Jos Tapanilassa ei ole kyse rasismista, niin sitten on kyse psyykkisesti sairaiden syrjimisestä
  11. Gallup: Tarvitaanko Asikkalan Vääksyyn isoa yhteiskoulua?
  12. Lahtea markkinoidaan nyt kotimaan matkailijoille
  13. Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  14. Ministeri Lintilä näkee Lahdessa potentiaalia kansainväliselle huipulle, mutta yrityksiä pitää rohkaista – "Ravimiehenä sanoisin, että teillä on nyt paalupaikka"
  15. USU-gallup: Hieman yli puolet pitää rasismia merkittävänä ongelmana Suomessa – "Huolestuttava tulos", sanoo tasa-arvoministeri

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.