Suomalaisravuri Whole Lotta Love voitti Ranskassa

STT

For You Kotka Oy:n kasvattama ja omistama Whole Lotta Love ravasi 12 600 euron arvoisen voiton Lavalissa perjantaina valmentajansa Philippe Daugeardin ajamana. Ykkönen oli 7-vuotiaan ruunan kolmas peräkkäinen. Edelliset olivat tammi- ja helmikuulta ennen koronataukoa.

Daugeard säästi Whole Lotta Loven kirivoimat taitavasti. Hän tarjosi hevosella selkäjuoksun ja käänsi kiriin loppukaarteessa. Maalisuoralla Whole Lotta Love eteni helposti voittoon Grand Prix de Saint Quen des Toits -lähdössä.

Whole Lotta Love saatetaan nähdä myös Suomessa kilpailemassa kesällä. Alustavissa suunnitelmissa on väläytelty Kymi Grand Prixtä ja Suur-Hollolaa. Jokimaan ravirata julkisti tuoreen Suur-Hollolan pisteytyksen, ja Whole Lotta Loven nimi löytyy sijalta neljä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mansikkatilan kesätyösopimuksista syntyi riitaa, kun työn alkamispäivämäärä lykkääntyi: viljelijän mukaan maataloustyön luonne on vakioporukalle itsestäänselvyys
  2. Vastaa kyselyyn: Miten sinä vietät kesälomasi tänä kesänä? Kerro meille!
  3. Lukijalta: Suomen mansikkasatoa pelastamassa – mikä meni pieleen?
  4. Lahden konserttitalon taustayhtiöiden rikostutkinta venyy syksyyn – Poliisi vaikenee täysin, mitä asiassa on selvinnyt
  5. Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt aiheuttavat uusia liikenteen poikkeusjärjestelyjä – lue tästä useita katuja koskevat muutokset
  6. Motocrossin KymiRingillä ajettava MM-osakilpailu on peruttu
  7. Moni ei tiedä tankojuoppouden olevan rikos – joka kuudes pitää humalassa pyöräilyä turvallisena
  8. Mies pahoinpideltiin Lahdessa – uhri joutui sairaalaan
  9. Nainen autoili tuhdissa humalassa Heinolassa
  10. Näppis: 1960-luvun puolivälissä käytiin kaverin kanssa sukeltamassa samoilla kohdilla kiväärin lippaita
  11. Etsintäkuulutettu mies varasti naulapyssyn Lahdessa
  12. Lahden kaupunki muistuttaa: autoa ei saa pestä kadulla tai parkkipaikalla – ympäristön ystävä suuntaa pesulaan
  13. Lahden uimaseurojen vuosien takainen välirikko korjaantuu hiljalleen: orastavat yhteistyökeskustelut vaikuttavat puolin ja toisin lupaavilta
  14. Käsikranaatti odotti vuosikymmenet Vesijärven pohjassa, kunnes 11-vuotiaat pojat löysivät ja nostivat sen torstaina ylös
  15. Eckerö lopettaa Maarianhaminan ja Tukholman välillä liikennöivän Birka Cruisesin toiminnan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.