Japanin tennistähti Osaka kipusi naisten urheilutienestien kärkeen – ohitti listalla Serena Williamsin

Kaksinpelin maailmanlistan kymmenes Naomi Osaka on kuitannut viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana 34,3 miljoonaa euroa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Japanilainen Naomi Osaka on noussut maailman parhaiten ansaitsevaksi naisurheilijaksi. Kaksinpelin maailmanlistan kymmenes Osaka on kuitannut viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana 34,3 miljoonaa euroa.

Osaka, 22, ohitti talouslehti Forbesin perinteisellä listalla aiemmin kärkipaikkaa pitäneen Yhdysvaltain Serena Williamsin. Urallaan 23 grand slam -mestaruutta voittaneen Williamsin tienestit vuoden mittaiselta ajanjaksolta olivat reilut 33 miljoonaa euroa.

Williams, 38, oli maailman eniten ansaitseva naisurheilija neljänä vuonna peräkkäin. Sitä ennen kärjessä oli viisi vuotta perätysten vuodesta 2011 lähtien Venäjän Maria Sharapova.

Osakan kaupallista vetovoimaa ovat lisänneet Tokion kesäolympiakisat, jotka kuitenkin koronapandemian takia siirtyivät ensi vuoteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Rautatienkadulla kokeillaan kaksisuuntaista pyöräilyä – nämä asiat kannattaa huomioida ensi viikosta alkaen
  2. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  3. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  4. Perussuomalaisten Turtiainen tviittasi huumorikuvan poliisin tappamasta miehestä – ryhmänjohtaja Tavion mukaan käytös ei ole hyväksyttävää
  5. 3.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Epidemiatilanne edelleen rauhallinen, uusia tartuntoja ei ole todettu
  6. Virtaava vesi ja sulava jää - palkitun viinilasin suunnitellut lasitaiteilija inspiroituu luonnon helmassa
  7. Lahdelle jää joukkoliikennetuista vain murusia
  8. Korkea katto ja uusi sisäänkäynti, Lahden kaupungintalon sisäpiha halutaan avoimeksi kohtaamispaikaksi
  9. Hämeen kauppakamarin kyselyn mukaan koronakriisi iski yritysten liikevaihtoon: "Konkurssiriski on noussut"
  10. Huvivenekin tarvitsee nyt päällikön, määrittää uusi vesiliikennelaki – "Soutuveneessäkin pitää jonkun ottaa vastuu"
  11. Suomen MM-rallia ei ajeta tänä vuonna – "Terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla"
  12. Nelostien pullonkaula katoaa: Hartolan-Oravakivensalmen osuus sai rahoituksen hallituksen lisätalousarvioesityksessä
  13. Vääksynjoen muinainen silta saa muistomerkin
  14. Kiistelty laki hidasautoista voi vielä kaatua – "Useita muutoksia tarvitaan, jos ratkaisu yleensä löydetään"
  15. Rikoksilla oireilevia nuoria pitää auttaa jo vankilassaoloaikana – "Me emme tuomitse tai ylenkatso"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.