Salibandyliitto luottaa Pekka Ilmivallan kokemukseen – uudella toiminnanjohtajalla on vankka tausta Veikkauksesta ja urheilun luottamustehtävistä

Pekka Ilmivalta siirtyy Salibandyliiton toiminnanjohtajaksi. Mikko Stig / LEHTIKUVA

STT

Varatuomari Pekka Ilmivalta siirtyy Veikkaukselta Salibandyliiton toiminnanjohtajaksi. Ilmivalta seuraa tehtävässä Kari Lampista, joka lopetti Salibandyliitossa viime perjantaina.

Ilmivalta aloittaa uudessa tehtävässä 1. syyskuuta, ja siirtymävaiheessa toiminnanjohtajan tehtäviä hoitaa Jari Kinnunen.

Veikkauksessa Ilmivalta toimi viimeksi laki- ja vastuullisjohtajan tehtävässä. Pitkällä 17 vuoden urallaan Veikkauksessa hän on toiminut myös viestintäjohtajana ja vastannut henkilöstöasioista.

Yhtiön johtoryhmässä sekä hallituksen ja hallintoneuvoston sihteerinä Ilmivalta toimi vuodesta 2004.

– Salibandy saa johtajaprofiilin, joka on tunnettu, uskottava ja omaa laajat yhteiskunnalliset verkostot, Salibandyliiton hallituksen puheenjohtaja Risto Kauppinen totesi tiedotteessa.

– Kokonaisuus ratkaisi. Pekassa yhdistyi oikeastaan kaikki ominaisuudet, jotka olimme asettaneet tavoitteiksi uudelle toiminnanjohtajalle.

Lakia ja etiikkaa

Ilmivalta, 50, on toiminut useissa urheilun luottamustehtävissä. Hän on ollut muun muassa jääkiekon pelaajayhdistyksen puheenjohtajana, Pelicansin puheenjohtajana, Antidopingtoimikunnan ja Suomen urheilun eettisen keskuksen puheenjohtajana sekä urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen CAS:n välimiehenä.

– Tuntuu loistavalta ja innostavalta. On tietysti kova juttu tällaiselle sporttimiehelle, kun pääsee tekemään töitä urheilun kanssa, Ilmivalta kommentoi Salibandyliiton toiminnanjohtajan tehtävää.

– Tilanne on myös ristiriitainen ja haikea, koska 17 vuotta ehtii juuri tulla täyteen Veikkauksessa. Päällimmäinen tunne on kuitenkin se, että katse on eteenpäin ja innolla kohti uutta.

Kiekkoa ja säbää

Ilmivalta on pelannut maalivahtina jääkiekon SM-liigaa ja 1. divisioonaa, mutta hän luopui urasta jo 24-vuotiaana opintojensa takia.

Salibandyssa Ilmivalta on toiminut poikansa harrastuksen myötä junnuvalmentajana, joukkueenjohtajana ja kuuluttajana Esport Oilersissa.

Pelikokemusta hänellä on opiskelijaseurasta Helsinki Bratwurstista, joka rähjäsi 1990-luvun salibandyn aladivareissa.

– Säbää on tullut seurattua monessa roolissa, nykyään toki enemmän kannustajana ja kustantajana.

Salibandyliittoon Ilmivalta pääsee mielestään mukavasta lähtötilanteesta.

– Liiton perusasiat ovat kunnossa, joten pääsen hyvästä tilanteesta viemään asioita eteenpäin. Salibandyllä on hyvä imago, Ilmivalta kehui.

– Laji on jo lunastanut paikkansa uskottavana huippu-urheiluna, mutta matka on vielä kesken.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.