Bundesliiga sammuttaa jalkapallofanien janon

Tänään ohjelmassa on kuusi ottelua ja huomenna kaksi peliä, joista toinen on Union Berlinin ja Bayern Münchenin kohtaaminen. Bayernin hyökkäyksen maalitykki Robert Lewandowski odottaa paluupeliä poikamaisella innolla. AFP / LEHTIKUVA

STT

Saksan Bundesliiga on yksi maailman maineikkaimmista jalkapallosarjoista, mutta tuskin koskaan sen yksittäiseen ottelukierrokseen on kohdistunut yhtä suurta mielenkiintoa kuin tänään.

Bundesliiga palaa koronapandemian aiheuttamalta yli kahden kuukauden tauolta ensimmäisenä suurena jalkapallosarjana Euroopassa. Tänään ohjelmassa on kuusi ottelua ja huomenna kaksi peliä, joista toinen on Union Berlinin ja sarjaa neljällä pisteellä johtavan Bayern Münchenin kohtaaminen.

Bayernin hyökkäyksen maalitykki, 23 ottelussa 25 osumaa paukuttanut Robert Lewandowski odottaa paluupeliä poikamaisella innolla.

– Tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin ikinä, koska minulla on ollut kaksi viime kuukautta aikaa parantaa fysiikkaani, nivusleikkauksessa joulukuussa käynyt Lewandowski, 31, kertoo uutistoimisto AFP:lle.

Hän on maalijahdissaan ennätysvauhdissa, kun Bayern Münchenillä on sarjasta jäljellä yhdeksän ottelua. Lewandowski on parhaimmillaan tehnyt bundesliigakauden aikana 30 maalia, kausilla 2015–16 ja 2016–17.

MM-kisakärki Klosen uusi rooli

Bayernin valmennusjohdossa debytoi Union Berliniä vastaan Saksan entinen maajoukkuehyökkääjä Miroslav Klose. 41-vuotias Klose on jättänyt puumerkkinsä jalkapallohistoriaan, sillä hän on MM-kisahistorian maalipörssin ykkösenä tehtyään neljässä lopputurnauksessa yhteensä 16 maalia.

Bayern Münchenin seurajohto nosti Klosen Hansi Flickin apuvalmentajaksi koronatauon aikana. Bayernille Klose ehti peliurallaan iskeä 150 ottelussa 53 maalia.

– Hän oli suuri pelaaja. Tiedän, että hän voi kyvyillään ja kokemuksellaan auttaa joukkuettamme, Lewandowski kehuu.

– Voit pelaajana kehittyäksesi aina oppia valmentajalta jotain uutta, Lewandowski lisää.

Historiansa ensimmäistä kauttaan pääsarjassa pelaava Union Berlin ei ole köykäinen vastustaja. Se on tällä kaudella kukistanut kärkipään joukkueista Mönchengladbachin ja Dortmundin, joka on Bundesliigassa toisena neljä pistettä Bayernia jäljessä.

Bayernin päävalmentaja Flick odottaa paluuottelusta kireää kamppailua.

– Union on henkisesti vahva ryhmä. Kohtaamme joukkueen, joka etenee vastustajan maalille suorinta reittiä pitkin, Flick kuvailee.

Union Berlinin sveitsiläinen päävalmentaja Urs Fischer ei johda joukkueensa peliä Bayernia vastaan. Fischer rikkoi joukkueen koronamääräyksiä poistuttuaan karanteenista perhesyiden takia, joten hän on toimintakiellossa.

Valtava tilaus

Vaikka Saksa on päässyt koronapiinassa vähemmillä vaurioilla kuin useimmat muista maista, Bundesliigassa pelataan terveys- ja turvallisuussyistä tyhjien katsomoiden edessä, ilman yleisöä.

Infektioriskin ehkäisemiseksi pelaajia ja seurojen henkilökuntaa testataan säännöllisesti. Joukkueet saapuvat stadioneille useammilla busseilla, jotta vaatimukset turvaväleistä täyttyvät.

Lisäksi pelaajia on ohjeistettu pidättäytymään maalinteon jälkeen joukkuetoverien halailusta. Valmentajien ja vaihtopelaajien on käytettävä penkillä kasvomaskeja.

Bundesliigalle on koronakurimuksessa valtava tilaus. Huippujalkapalloa on ikävöity ympäri maailmaa.

– Olemme pelaajien kanssa keskustelleet, mikä heitä odottaa. Otteluita seurataan yli 200 maassa. Meillä on valtava yleisö, joten haluamme tarjota parastamme, Bayern Münchenin päävalmentaja Flick kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden ja Heinolan arvokisoihin ilmoittautunut yli 350 pyöräsuunnistajaa – kaukaisimmat osallistujat Japanista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista
  2. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  3. Lintumaalaukset ihastuttavat kävijöitä navettagalleriassa Asikkalassa
  4. Murtautuja vei lahtelaisen Hot Club Dance Companyn harjoitustiloista asuja ja peruukkeja – "Todennäköisesti joku yrittää myydä tavaroita netissä"
  5. Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa
  6. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  7. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  8. Kuljettaja väisti ajoradalle juossutta eläintä Launeella – auto suistui tieltä
  9. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  10. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  11. Rattijuoppo kolhi toista autoa Lahden Nastolassa
  12. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla
  13. Vasemmistoliitto ja RKP samoilla linjoilla Marinin kanssa työllisyystoimien aikataulusta – päätöksillä aikaa loppuvuoteen
  14. Venevarkauksissa raju kasvu Päijät-Hämeessä, varkauksia tehtailtu tänä vuonna jo yhtä paljon kuin koko viime vuonna - poliisi: kasvun syynä varasliigojen toiminta
  15. Lahtelainen Liisa Heikkinen kuntoutti itsensä fibromyalgiasta ja tarjoaa nyt vertaistukea kohtalotovereilleen – "Täytyy pitää itsestään huolta, ei itsekkäästi, mutta asettamalla myös rajoja"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.