Nykyaikaisen 5-ottelun maailmancup-ohjelma ensi vuodeksi valmistui – Laura Salminen tähyää olympia-Tokioon

STT

Nykyaikaisen 5-ottelun ensi vuoden maailmancup-ohjelma varmistui tiistaina. Myös Valko-Venäjän Minskissä järjestettävien MM-kisojen aikataulu on selvillä.

Maailmancup-kilpailut tuottavat rankingpisteitä, joilla määräytyvät kisapaikat koronapandemian takia 2021 kesälle siirtyneihin Tokion olympialaisiin. Maailmancupissa kisataan ensi vuoden maaliskuussa Budapestissä, huhtikuussa kaksi kertaa Sofiassa ja toukokuussa cup-finaalissa Etelä-Koreassa.

Viimeinen ajankohta ensi vuonna olympiarankingin pistetilin kartuttamiseksi on Minskin MM-kisoissa 7.–13. kesäkuuta 2021.

Olympiakarsintoihin rinnastettavassa maailmancupissa ehdittiin tänä vuonna kilpailla vain Egyptin Kairossa helmikuussa. Vuonna 2012 Lontoon kesäolympiakisoihin varasijalle yltänyt Laura Salminen oli Kairossa 17:s.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Käsikranaatti odotti vuosikymmenet Vesijärven pohjassa – 11-vuotias poika onki ylös: "Yleensä löytyy pullonkorkkeja ja nauloja"
  2. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  3. Lahtelaisen jengiläisen asunnossa dopingaineita, aseita ja vahvaa kokaiinia
  4. Vesijärven pohjasta nousi käsikranaatti - poliisi eristi alueen Lahden matkustajasatamassa
  5. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  6. Lojerin sairaalasänkyjen valmistus siirtyi Lahdesta Hollolaan
  7. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"
  8. Lahden Matkakeskukselle rakennettu Jaksonkatu on avattu liikenteelle
  9. Etäopiskelu vaikeutti monen nuoren elämää, eikä nuorisotyöllä ollut Lahdessa resursseja auttaa – Etsivän nuorisotyön profiilia pyritään nyt elvyttämään runsaiden lisäavustusten turvin
  10. Näppis: Jos Tapanilassa ei ole kyse rasismista, niin sitten on kyse psyykkisesti sairaiden syrjimisestä
  11. Gallup: Tarvitaanko Asikkalan Vääksyyn isoa yhteiskoulua?
  12. Lahtea markkinoidaan nyt kotimaan matkailijoille
  13. Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  14. Ministeri Lintilä näkee Lahdessa potentiaalia kansainväliselle huipulle, mutta yrityksiä pitää rohkaista – "Ravimiehenä sanoisin, että teillä on nyt paalupaikka"
  15. USU-gallup: Hieman yli puolet pitää rasismia merkittävänä ongelmana Suomessa – "Huolestuttava tulos", sanoo tasa-arvoministeri

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.