Petri Salmelan valmentama ravuri sai kutsun Elitloppetiin

STT

Suomalaisvalmentajien joukkue kasvoi Elitloppetissa, kun Petri Salmelan valmentama Makethemark sai kutsun kuuluisaan ruotsalaiseen ravikilpailuun. Viime vuoden Elitloppet-kolmonen on kisan kahdeksas kutsun saanut.

– Makethemark on tiukka taistelija. Viime vuonna hevonen osoitti, että se on noussut maailman eliittiin. Myös tämän vuoden aloitusstartissa Makethemark näytti hyvältä, Solvallan Anders Malmrot kertoi.

– Viime torstaina Solvallan henkilökuntaa oli paikalla, ja silloin jo sovittiin, että jos kaikki on kunnossa, niin kutsu tulee. Ajoimme yhden kovemman harjoituksen, Petri Salmela kertoi.

Salmelan mukaan Makethemark on huippukunnossa.

– Copenhagen Cup juostaan kaksi viikkoa ennen Elitloppetia, ja sinne tähdätään. Perjantaina selviää, voidaanko Charlottenlundissa järjestää ravit. Tanskan pääministeri kertoo silloin maan tilanteista, Salmela selvitti.

Ensi keskiviikkona ajetaan Solvallassa kaksi mailin ryhmäajoa, joiden lähtöjen voittajat saavat kutsun Elitloppetiin. Markku Niemisen valmentama Lexus Dream, Harri Koivusen Sobel Conway ja Iikka Nurmosen Next Direction kilpailevat siellä. Jo Elitloppet-kutsun saanut Elian Web viimeistelee kuntoa Solvallan lähdössä.

Elitloppet kilpaillaan Solvallassa sunnuntaina 31. toukokuuta. Voittaja palkitaan kolmella miljoonalla kruunulla.

Elitloppetiin kutsutut

Elitloppetiin jo kutsutut ravurit ovat Vivid Wise As (valmentaja Björn Goop), Elian Web (Katja Melkko), Chief Orlando (Pia Huusari), Attraversiamo (Svante Båth), Tae Kwon Deo (Adrian Kolgjini), Missle Hill (Daniel Redén), Looking Superb (Frode Hamre) ja Makethemark (Petri Salmela).

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut