Naisten jalkapalloliiga peippaillaan kaksinkertaisena sarjana, kausi alkaa 13. kesäkuuta

Liigan piti alun perin alkaa 27. maaliskuuta. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Jalkapallon naisten pääsarjapelit alkavat Kansallisessa liigassa ennen kesäkuun puoliväliä. Edellytyksenä on, ettei koronatilanteessa tapahdu merkittäviä muutoksia huonompaan.

Sarja alkaa 13. kesäkuuta, mutta liiga seuraa edelleen viranomaisten linjauksia ja päivittää ottelutapahtumien ohjeistuksia niiden perusteella.

Naisten liigakausi pelataan 18 ottelukierroksen kaksinkertaisena sarjana, joka päättyy viikonloppuna 7.–8. marraskuuta.

Liigan piti alun perin alkaa 27. maaliskuuta, mutta koronaviruspandemian takia annetut viranomaismääräykset siirsivät kauden avausta 11 viikolla.

Liigaseurat päättivät kauden avauksesta tiistain kokouksessaan. Ylä- ja alaloppusarjoista on luovuttu, ja sarjan kilpailukalenteriin varattiin tilaa mahdollisten pelisiirtojen varalta.

Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja kertoi, että otteluita ollaan valmiita siirtämään koronavirustapausten takia.

– Mikäli joukkueessa todetaan kauden aikana koronatapaus, kyseisen joukkueen ottelu siirretään lähtökohtaisesti tätä varten vapaaksi jätetyille kalenteriviikonlopuille. Tarkemmat ohjeistukset ja pelisäännöt ovat vielä työn alla. Niissä noudatetaan terveysviranomaisten suosituksia ja linjauksia, Pihlaja kertoi Palloliiton tiedotteessa.

Pelipaikkakohtaiset turvasuunnitelmat

Joukkueille on varattu kesäkuun alussa kaksi viikkoa joukkueharjoituksiin. Tiiviin harjoitusjakson takia liigassa harkitaan poikkeusjärjestelyitä, esimerkiksi vaihtopelaajasäännön höllentämistä loukkaantumisten ehkäisemiseksi.

Urheilutapahtumissa saa olla kesäkuun alusta alkaen yli 50 mutta alle 500 ihmistä, kun tapahtuman turvallisuus varmistetaan erityisjärjestelyin.

Liigaseurat selvittävät eritysjärjestelyiden periaatteet aluehallintoviranomaisten kanssa ja tekevät pelipaikkakohtaiset turvasuunnitelmat niiden mukaisesti.

– Ottelutapahtuman turvallisuus ja vastuullisuus on meille ensiarvoisen tärkeää, Pihlaja totesi.

Kommentoi

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut