Lahden jääurheiluseurat hoputtavat kaupunkiin uutta tekojäärataa - esittävät sijoituspaikaksi Launetta

Mikael Hoikkala

Lahden jääurheiluseurat haluavat kaupunkiin uuden tekojääradan, ja mielellään pian. Seitsemän lahtelaisseuran edustajaa luovutti torstaina Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Milla Bruneaulle (kok.) julkilausuman, jolla seurat esittävät huolensa jääharrastusolosuhteiden määrällisestä ja laadullisesta riittävyydestä.

Seurat huomauttavat, että Lahdessa on yli 4 000 aktiivista jääurheilun harrastajaa.

- Luonnonjäiden hyödynnettävyys on heikentynyt ratkaisevasti ja pysyvästi niin paljon, ettei säännöllistä toimintaa voida enää näillä kentillä taata. Tekojää on ennaltaehkäisevää lasten, nuorten ja varttuneen väen kustannustehokasta liikuntapaikkarakentamista, seurat toteavat julkilausumassaan.

Seurat esittävät uuden tekojääradan sijoituspaikaksi Launetta. Seurat ehdottavat, että kentän voisi kesällä päällystää keinonurmella, jolloin sille tulisi käyttöä ympärivuotisesti.

Julkilausuman ovat allekirjoittaneet johtohenkilöt Lahti Ringetestä, Lahden Taitoluistelijoista, Lahden Kortteliliigasta, Kiekkoreippaasta, Junior-Pelicansista, Lahden Pelicansista ja Curling Club Lahdesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  2. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  3. Lahti Soccer pelataan kesäkuussa, myös Masto Cupin aikataulu edelleen voimassa
  4. Lahden keskustan tuntumassa on liikkunut viime päivinä useita hirviä – "Kun vasat lähtevät emon luota, ne poukkoilevat ympäriinsä"
  5. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  6. Työttömien työntekijöiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  7. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  8. Hyvinvointiyhtymän perusterveydenhuollon lääkärit ja hammaslääkärit ovat huolissaan valmistellusta yhteisyrityksestä – enemmistö ei usko mallin hyödyttävän palvelutuotantoa
  9. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Asikkalan Vääksyyn
  10. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Heinolassa
  11. Kuluttajille myytävissä autonostimissa on hengenvaara, tuotteet palautettava ostopaikkaan
  12. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät"
  13. Hartolassa syttyi maastopalojen sarja
  14. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  15. Lahden Kortteliliigan Ropponen muistuttaa perinteisten tukijoiden ahdingosta – ei laskua ensimmäiseksi heille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.