Naisleijonat murskasi Saksan päätösottelussa

Minnamari Tuominen oli yksi maalintekijöistä ottelussa Saksaa vastaan. Suomi voitti maalein 7 -1. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

STT

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue päätti viiden maan turnauksen Venäjän Dmitrovissa murskavoittoon Saksasta maalein 7–1. Voitto oli Suomen toinen turnauksessa.

Naisleijonat karkasi 3–0-johtoon heti ottelun avauskympillä Matilda Nilssonin, Minnamari Tuomisen ja Sanni Hakalan maaleilla.

Toisessa erässä Suomen johto kasvoi jo neljään, kun Sanni Rantala osui Ida Karjalaisen ja Nilssonin syötöistä. Nicola Eisenschmid onnistui rikkomaan Saksan kuparisen kaventaen lukemat 4–1:een. Suomen johto pysyi kuitenkin neljässä maalissa, kun Petra Nieminen tinttasi Suomen viidennen osuman ylivoimalla ottelun puolivälissä.

Kolmannessa erässä Susanna Tapani kaunisteli kahdella maalillaan lukemat 7–1:een. Noora Räty torjui Suomen maalilla 12 kertaa.

Lauantain ottelu oli Naisleijonien viimeinen turnauksessa. Suomi aloitti turnauksen takellellen, kun se hävisi ensin keskiviikkona Venäjälle ja torstaina Tshekille. Perjantaina joukkue onnistui tekemään ryhtiliikkeen, kun se kukisti Sveitsin 4–1.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Yksi elämäni parhaista kesistä" – koronapandemia toi ohjaaja Renny Harlinin 35 vuoden tauon jälkeen koko kesäksi Suomeen
  2. Kauppalehti: lahtelaismies löysi 30 000 euron arvoisen kultahipun
  3. Maanviljelijä putosi viljasiiloon Iitissä – "Valitti alaselkää, mutta oli tajuissaan koko ajan"
  4. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20
  5. Pirjo Heikkilän Pirjo-hahmo joutuu jatkuvasti noloihin tilanteisiin –  "Koko sarjan idea lähti siitä, että jännitän ja ujostelen yleensä uusien ihmisten seurassa"
  6. Lahtelainen Kellopeli-osuuskunta tunnelmoi syksyllä Suomi-filmejä
  7. Syövän kanssa taisteleva pariskunta on tehnyt kalliopihastaan upean harrastuksen – katso kuvat kauniista pihasta
  8. Uutissuomalaisen debatti: Suomalaiset yritykset ovat osoittaneet ketteryyttä koronapandemiassa – "Pitää osata oivaltaa, mikä on todellinen ongelma", sanoo Etlan tutkimusjohtaja
  9. Kolmen päihtyneen kuljettajan matka liikenteessä päättyi poliisin väliintuloon
  10. Pirjo Lempiäisen kahvila toimii Lahden torilla samalla paikalla, jolle hänen äitinsä perusti aikoinaan kalakojun
  11. Lahden Launeella järjestetään lauantaina skeittitapahtuma – lajiin pääsee tutustumaan lainalaudalla
  12. Korona sekoitti leasingin kuviot: vuokra-autot halutaan kotimaan lomakaaraksi normaalia hanakammin, mutta tarjonta on tavallista pienempää
  13. Uutissuomalaisen debatti: Tutkija Leena Ilmola-Sheppard listaa kolme pärjäämisen sääntöä Suomen viranomaisille ja yrityksille – "Valitusvirren veisuu luo harvoin menestystä"
  14. Beatmakers juhlii uutta levyään Heinolassa lauantaina
  15. Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.