Salibandymiehet päättivät kotiturnauksen makeaan voittoon Ruotsista

Suomen Joonas Pylsy ja Ruotsin Omar Aldeeb tavoittelevat palloa sunnuntaina EFT-turnauksen päätösottelussa Vantaalla. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

STT

Vuoden päästä pelattaviin MM-kotikisoihin valmistautuva Suomen miesten salibandymaajoukkue päätti isänpäivänä EFT-turnauksen maukkaaseen voittoon Ruotsista.

Terävästi aloittanut isäntäjoukkue pelasi heikon toisen erän, mutta nousi kolmannessa kahden maalin takamatkalta 6–5-voittoon. Vantaan Energia-areenan runsaat 2 000 katsojaa saivat näin nähdäkseen pienimuotoiset pokaalijuhlat hyvätunnelmaisen kamppailun päätteeksi.

Ruotsi on harvoin joutunut sellaiseen kyytiin kuin ensimmäisessä erässä, jossa Suomen hyvin ajoitettu prässi tuotti vieraille jatkuvasti vaikeuksia pelin avaamisessa.

Kapteeni Nico Salo sai rauhassa viimeistellä avausmaalin saatuaan ruotsalaispuolustajan räikeän harhasyötön lapaansa. Myös Jonne Junkkarisen 2–0-maali syntyi nopeastä käännöstä.

Maalikarkelot kahvion puoleisessa päädyssä

Salibandyssä on tyypillistä hyvien ja huonojen jaksojen vaihtelu ottelun sisällä. Toinen erä oli esimerkki tästä, sillä yhtäkkiä Ruotsi otti ohjat. Koko 20-minuuttinen pelattiin melkeinpä yhtä päätä, ja vieraat iskivät siinä sivussa neljä maalia.

Kolmannessa erässä alkoi vaikuttaa jo siltä, että Energia-areenan kenttä viettää kahvion puoleiseen päätyyn. Suomi teki pikatahtia kolme maalia ja kaikki kamppailun maalit oli tässä vaiheessa tehty samaan maaliin.

Salibandyliigassa hurjaan maalivireeseen päässyt Sami Johansson aloitti talkoot, kun vasta neljä sekuntia oli ennättänyt vierähtää. Joona Rantala tasoitti pelin ensimmäisessä vaihdossaan, ja kapteeni Salo iski vielä illan toisensa.

Ruotsi tuli rankkarimaalilla vielä tasoihin, mutta Lauri Stenfors puttasi takatolpalta voittomaalin reilut pari minuuttia ennen loppua.

– Koko viikonlopun olen sanonut kavereille, että heittäkää tolpille, vastustajat eivät seuraa sinne, TPS-puolustaja sanoi Eemeli Salinin syöttämästä maalistaan.

Stenfors oli tyytyväinen joukkueen suoritukseen ensimmäisessä erässä. Hänen mielestään 2–0-lukemat jopa mairittelivat Ruotsia.

– Sitä alkaa helposti ajatella, että onko tämä näin helppoa. Ruotsi tuli hyvin toiseen erään ja he saivat vähän onnekkaastikin pari maalia siihen, Stenfors kertasi isäntien heikkoa jaksoa.

"Toivon, että olen ensi kesänä oikein kusisessa paikassa"

Stenfors antoi joukkueelle arvosanaksi turnauksesta 8+, mutta myös päävalmentaja Petteri Nykky oli tyytyväinen.

– Kaikki maajoukkueen pelit MM-turnausten välissä ovat oppimisprosessia, mutta kiva näitä on tietenkin voittaa. Sen eteen tehdään töitä, kun saa pukea sinivalkoisen paidan päälle, Nykky sanoi.

Suomen MM-kultaa puolustavaan joukkueeseen on kova tunku. EFT:ssä saatiin ajettua taas uusia nuoria kuvioihin ja haastamaan konkareita.

– Heille on tärkeää saada tieto siitä, mitä kansainvälinen peli on. Täällä näkee, kuka pärjää tällä tasolla, Nykky totesi.

Päävalmentaja painotti maajoukkueen sisäisen koheesion ja joukkuehengen olevan esimerkillisen hyviä, vaikka kilpailu MM-paikoista on kova.

– Toivon, että olen ensi kesänä oikein kusisessa paikassa, kun alan valitsemaan pelaajia MM-leirityksiin, Nykky naurahti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona kiihdytti sairaalasänkyjen kysyntää – Hollolassa tehdasta pyörittävän Lojerin työllisyystilanne pysyi hyvänä, vaikka osia saadaan edelleenkin odotella Kiinasta
  2. Putulan kylässä kirjataivas on levittäytynyt navetanparvelle – kirjastossa lainat merkitään kortille eikä palautuksia valvota
  3. Lahden keskustan nopeusrajoituksia lasketaan – muutoksella halutaan kasvattaa turvallisuutta ja vähentää meluhaittoja
  4. Hämeenkoskella on nyt yksi ravintola vähemmän - Villa Wellamo löi lapun luukulle ja hakeutui konkurssiin
  5. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  6. Lahdessa kuvataan elokuvaa ekologisesti – näin se onnistuu
  7. Vanhojen henkilöllisyystodistusten käytöstä luovutaan OP:n konttoreissa
  8. Puu kaatui sähkölinjalle Lahden Renkomäessä – tie oli osittain poikki Johtokadulla
  9. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  10. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, josta päätetään tänään, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  11. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  12. Neljä uutta koronavirustartuntaa todettu vuorokauden aikana
  13. Tiesitkö, että Lahden taidemuseon kokoelma-aineistoja näkee nyt myös netistä? – Finnassa on julkaistu jo noin kolmesataa museon teosta
  14. Maailman tunnetuimpiin elokuvasäveltäjiin kuuluva Ennio Morricone on kuollut
  15. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.