Jääkiekkoliiton liittovaltuusto käsittelee Toivakan tapauksen marraskuun lopussa

Jääkiekkoliiton hallituksen varapuheenjohtajuuden lisäksi Jukka Toivakka, 57, on Mikkelin Jukurien puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT

Suomen Jääkiekkoliiton liittovaltuusto käsittelee liiton hallituksen varapuheenjohtaja Jukka Toivakan asemaa 23. marraskuuta pidettävässä liittovaltuuston syyskokouksessa.

– Toivakan tapaus on tuolloin käsiteltävien asioiden joukossa, ja joku päätös tulee tuolloin varmasti, liittovaltuuston puheenjohtaja Hannu Soro kertoo STT:lle.

Toivakka sai viime viikolla Etelä-Savon käräjäoikeudessa kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapaus sattui Mikkelissä viime vuonna.

Jääkiekkoliiton hallituksen varapuheenjohtajuuden lisäksi Toivakka, 57, on Mikkelin Jukurien puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Jukurit tiedotti maanantaina, että Toivakka jatkaa tehtävissään toistaiseksi. Lisäksi Jukurit on sopinut, että mikäli Toivakan lainvoimaiseksi jäävä tuomio on vapausrangaistus, hän jättää välittömästi tehtävänsä Jukureissa. Tuomio ei ole lainvoimainen. Toivakka on ilmoittanut valittavansa tuomiosta seuraavaan oikeusasteeseen.

Avainryhmä on keskustellut asiasta

Jääkiekkoliitossa Toivakan tilanteesta on jo keskusteltu.

– Emme halua pakoilla tässä ikävässä asiassa vaan liittovaltuusto ottaa kantaa asiaan kokouksessaan, Soro alleviivaa.

– Avainryhmän kesken olemme keskustelleet asiasta jo nyt, Soro toteaa.

Avainryhmällä Soro tarkoittaa liittovaltuuston puheenjohtajistoa ja liiton hallituksen puheenjohtajaa Harri Nummelaa.

– Valtuusto päättää hallituksen jäsenistä eli valtuusto voi pidättää hallituksen jäsenen tehtävistään. Meillä on 31 valtuutettua, jotka ottavat kantaa Toivakan asiaan, kun sitä käsitellään kokouksessa, Soro sanoo.

– Lähetimme viime perjantaina esityslistan valtuutetuille, ja tämä asia ehti mukaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelainen Mimmi Vepsäläinen toivoi jo kymmenvuotiaana, että voisi tanssia koko ikänsä – kolmessa maassa opiskellut tanssija asuu taas kotikaupungissaan
  2. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  3. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  4. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  5. Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Vesikkelit ovat muuttaneet käsitystämme elimistön toiminnasta"
  6. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  7. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  8. Yön uutiskooste: Korona-aikana iso riski ulkomaanmatkan peruuntumisesta - pakettimatkan rahat varmimmin takaisin
  9. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  10. Saara Larkion Esalainen: Vaalityö on jo alkanut ja Trumpin henki haisee mastokaupungissa asti
  11. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  12. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  13. Koronakriisi on kurittanut nuoria pahemmin kuin muuta väestöä – Nuorisotyöttömyys kaksinkertaistui
  14. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat
  15. Nuoret ovat kirineet muita ikäryhmiä koronaviruksen tartuntatilastoissa, pääsyynä rento suhtautuminen rajoituksiin – "Kansa rupeaa jakautumaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.