Maradona nostaa taas kytkintä – päävalmentajapesti Argentiinan pääsarjassa kesti kaksi ja puoli kuukautta

Valmentaja Diego Maradona juhli hiljattain, kun Gimnasia voitti vieraissa Aldosivin 3–0. LEHTIKUVA/AFP

STT

Diego Maradonan päävalmentajapesti Argentiinan jalkapalloliigan pääsarjaseura Gimnasiassa jää lyhyeksi. Gimnasian ilmoituksen mukaan Maradona jättää seuran kahden ja puolen kuukauden yhteiselon jälkeen.

Sarjassa kolmanneksi viimeisenä oleva Gimnasia voitti viime sunnuntaina vieraissa Aldosivin 3–0. Maradona on päättänyt lähteä Gimnasian seurajohdossa vellovien erimielisyyksien vuoksi.

Aiemmin Maradona oli valmentanut yhdeksän kuukautta Meksikon liigan toisella sarjaportaalla.

Maradona, 59, valmensi Argentiinan maajoukkuetta Etelä-Afrikan lopputurnauksessa 2010. Hänen pestinsä päättyi puolivälieriin Argentiinan hävittyä Saksalle 0–4.

Monissa arvioissa kaikkien aikojen parhaaksi jalkapalloilijaksi nostettu Maradona johti pelaajana Argentiinan maailmanmestaruuteen Meksikon MM-kisoissa 1986.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koiviston auton kuljettajat huolissaan työturvallisuudesta – vain harva matkustaja käyttää maskia: "Olemme kohta kaikki karanteenissa eivätkä bussit kulje"
  2. Kaksi peräänajoa Nelostiellä, molemmat onnettomuuspaikat raivattu ja liikenne sujuu
  3. Puolustusvoimat ei luovukaan Hälvälän harjoitusalueesta, taustalla "muuttunut tarve"
  4. Lahti johtaa – maalintekijänä Lahti
  5. Lahdessa on nyt poikkeuksellisen paljon rottia – epäsiistit pihat ja jätekatokset houkuttelevat tuholaisia
  6. Käräjäoikeus vangitsi tällä viikolla kaksi lahtelaismiestä epäiltyinä muun muassa pyörävarkauksista – poliisin hallussa on pyöriä, joiden alkuperä ei tiedossa
  7. Lahden eteläisen kehätien varrelle tulee opiskelijoiden suunnittelemaa taidetta – betoni peittyy näyttävillä maalauksilla
  8. Perussuomalaisilla 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  9. Päijät-Hämeen maakuntajohtaja vaatii valtiolta nopeita työllisyystoimia – "Kriisi on päällä ja työttömyys on 1990-luvun lamavuosien tasolla"
  10. Eläkeputken poisto ja ansiosidonnaisen porrastus VM:n rohtoja työllisyyteen
  11. Lahden demariryhmä vaatii kokoomuskaksikolle potkuja kaikista luottamustoimista – "En ole kuullut mitään näin naurettavaa", kommentoi Francis McCarron
  12. Vain yksi vaihtuu voittavasta kokoonpanosta – tässä FC Lahden miehitys RoPSia vastaan
  13. Ilkka Koskimäki siirtyy Hämeestä Itä-Uudenmaan poliisipäälliköksi
  14. Lahtelaistaustainen luonnonsuojelun emeritusprofessori Pekka Kauppi hakkaisi ja säästäisi metsiä ja haaveilee, että Tiirismaan masto siirrettäisiin muualle
  15. Sadevesikaivoon heitetty tupakantumppi voi päätyä kalan vatsaan – Lahdessa kampanjoidaan vesistöjen roskaantumista vastaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.