FC Espoon kapteenina toiminut Viljami Isotalo vahvistaa FC Lahden puolustusta

Aleksi Sammalisto

FC Lahti on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen toppari Viljami Isotalon kanssa. Sopimukseen sisältyy lisäksi yhden vuoden optio. Lahtelaisseura tiedotti asiasta torstaina verkkosivuillaan.

21-vuotias Isotalo siirtyy Lahteen Kakkosessa pelaavasta yhteistyöseura FC Espoosta. Päättyneellä kaudella hän pelasi 19 ottelua nykyisen Kuhnuri-käskijä Ilir Zenelin alaisuudessa. Keskuspuolustajan paikalla viihtyvä Isotalo toimi espoolaisjoukkueen kapteenina.

Espoolaisen FC Kasiysin 185-senttinen kasvatti on ehtinyt harjoitella jo muutamaan otteeseen FC Lahden edustusjoukkueen mukana.

– On mukavaa, että joukkueessa on jo entuudestaan tuttuja pelaajia. Päävalmentaja Ilir Zeneli tuntee minut ja minä tunnen hänet, joten se helpottaa sopeutumista. Isäni suku on kotoisin Lahdesta, joten on mukava päästä pelaamaan sukulaisten ja tuttujen eteen, kommentoi Isotalo FC Lahden verkkosivuilla.

Entuudestaan tutuilla pelaajilla Isotalo viittaa Jasin Assehnouniin, Altin Zeqiriin ja Joona Tiaiseen.

Isotalon sopimuksen myötä FC Lahdella on koossa 15 pelaajasopimusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  2. M/S Pyhäjärven risteily keskeytyi iltamyöhään Heinolassa - syynä jälleen potkurivika, korjauksen kestosta ei tietoa: "Risteilyjä saatetaan joutua perumaan"
  3. Hollolalainen hevosfirma laajensi lennosta sairaalatakkeihin – "Tilaukset ovat isoja ja aikataulut painavat päälle"
  4. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  5. Kimalaisten katukuolemille Lahdessa löytyi uusi selitys – "Lehmus on huijari"
  6. Suora lähetys: Lahden Reipas matkaa Kultsu FC:n vieraaksi - katso ottelu tästä
  7. Oikeustiedettä opiskeleva Henna Marttila saa kuittauksia oudosta tiirikointiharrastuksestaan: ”Minulle on joskus siteerattu rikoslain murtovälineitä koskevaa pykälää”
  8. Omenoiden ruskean muumiotaudin ehkäiseminen vaatii nöyrää selkää ja kovaa kuorta: edessä on hautaamista ja puiden ravistelua
  9. Näppis: Miten hallitus tukee korona-aikana työmarkkinatukea saavia?
  10. Teerenpeli ja Ruskovilla vastasivat koronatuotteiden nopeaan kysyntäpiikkiin keväällä – käsidesiä yhä varastossa, maskeja edelleen 300 päivässä
  11. Ykköstähti on poissa, mutta miesten estekisasta tulee lahtelaisittain Kalevan kisojen herkkupala – "Kullasta lähden taistelemaan"
  12. Jos lapsi toivoo, Anna-Charlotta Rask,36, muuttaa kodin vaikka tietyömaaksi – hyvillä synttäreillä toteutuu kolme asiaa
  13. Pystyykö sarjajumbo horjuttamaan Reipasta? Katso ottelu suorana ESS.fi:ssä
  14. Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla
  15. Viiden mitalin saalis tyydyttäisi Ahkeraa Kalevan kisoista – "Erityisesti lämmittää nuorten ensikertalaisten osanotto"

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.