Rehellistä itsetutkistelua painottava Marko Jantunen uskoo Iikka Kangasniemen uuteen tulemiseen: "Nyt pitää ottaa pää pois puskasta"

Lahtelainen kiekkolegenda Marko Jantunen tsemppaa Pelicansin kultakypärä Iikka Kangasniemeä ottamaan pään pois pensaasta ja pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Mirja Hussain

Aleksi Sammalisto

Liigan runkosarjassa kymmenenneksi sijoittuneen Pelicansin kevät jatkuu kolmatta kertaa putkeen pudotuspeleissä.

Playoffien ensimmäisellä kierroksella lahtelaiset kohtaavat kuluvan kauden yllättäjäjoukkue SaiPan. Ottelusarja käynnistyy tiistaina Lappeenrannassa ja jatkuu torstaina Isku Areenalla. Puolivälierävaiheeseen yltävä joukkue on selvillä viimeistään lauantaina.

– Runkosarja on taputeltu ja nyt päästään jännittämään pudotuspelejä. SaiPa pelasi hyvän runkosarjan, mutta heillä on nuori ja hieman kokematon porukka, joten hyvä vastustaja Pelicansille. Nyt keskiöön asettuu vain ja ainoastaan oma tekeminen, huomauttaa pääsarjauransa viimeiset pudotuspelit Pelicans-paidassa keväällä 2009 pelannut hyökkääjälegenda Marko Jantunen.

Runkosarjan päätöskierroksella Petri Matikaisen valmentama Pelicans-miehistö koki niukan 4–3-tappion sarjajumbo Vaasan Sportin vieraana. Lahtelaisten pudotuspelipaikka oli varmistunut jo torstaina napatulla 3–1-kotivoitolla vaajamiehisestä KooKoosta.

– Pleijaripaikka on ainut asia, mikä merkitsee. Joukkueen minimitavoite on täyttynyt ja menneillä ei ole mitään merkitystä. Matikaisen kolmen vuoden rupeama huipentuu taas playoffeihin ja se on äärettömän hyvä suoritus. Nälkä kasvoi totta kai syödessä, kun joukkue oli jossain vaiheessa kiinni suorassa puolivälieräpaikassa, mutta nyt aloitetaan säälipleijareiden kautta puhtaalta pöydältä. Kaikki runkosarjan vaikeat hetket voidaan nyt unohtaa ja kääntää joukkueen vahvuudeksi.

Itsetutkiskelua ja korjausliikkeitä

Pelicansin osalta mahdollinen puolivälierävaihe käynnistyy tiistaina 20. maaliskuuta runkosarjavoittaja Oulun Kärppien vieraana.

Sinne on kuitenkin vielä pitkä matka, sillä taistelematta Tero Lehterän valmentama Sputnik-miehistö ei kesälomalle kiiruhda.

Jantusella on vahva luotto lahtelaisten menestymismahdollisuuksiin, jos joukkue pystyy palaamaan pelillisesti runkosarjan syyspuoliskon tasolle.

Takavuosien taitohyökkääjä ja useissa finaalisarjoissa urallaan marinoitunut "Jarna" toivoo yksilöiden nostavan henkilökohtaista vaatimustasoaan ja pelaavan omilla vahvuuksillaan joukkueen eteen.

– Pudotuspelit ovat täysin oma maailmansa. Jos joukkue on ollut alavireinen ja yksilö on epäonnistunut runkosarjassa, niin playoffeissa kauden voi aloittaa ikään kuin alusta. Nyt saa ja pitää kliseisesti pelata joukkueelle. Yksilön oma panos voi olla vaikkapa sata taklausta, kunhan autat joukkuetta.

Tosipelien käynnistyessä Jantusen puheessa painottuu pelaajan henkilökohtainen vastuu ja tavoitteellisuus. Mahdolliset pettymykset ja puheet paremmasta huomisesta on käännettävä onnistumisiksi ja voittaviksi teoiksi kaukalossa.

– Pelaajan pitää olla tässä vaiheessa rehellinen itselleen. Mitä parempi hyökkäyspelaaminen vaatii? Ovatko laukaisumäärät ja kamppailupelaaminen riittävällä tasolla? Rehellisen itsetutkistelun kautta pitää tehdä tarvittavat korjausliikkeet, joiden avulla joukkue pystyy menestymään.

Kangasniemen perintö

Pelicansin hyökkäyspään yksilöistä Iikka Kangasniemi on pelaaja, jonka tehoja joukkue kaipaa pudotuspeleissä menestyäkseen. Lahtelaisten kultakypärä iski runkosarjassa 17 maalia ja saalisti 19 syöttöpistettä.

Kuluvan vuoden pelaamissaan 21 ottelussa tehopistesarake on karttunut kahden maalin ja kolmen syöttöpisteen verran. Helmi- ja maaliskuun pelit maaleitta tahkonnut taituri laukoi runkosarjan 11 viimeisessä ottelussaan vain 11 kertaa.

– Olemme kaikki nähneet ja tiedämme, mihin Iikka pystyy parhaimmillaan. Hän ei varmasti ole itsekään tyytyväinen kevätpuoliskon otteisiinsa. Hänenkin pitää rehellisesti paketoida mennyt runkosarja ja kaivaa tuttu iloinen Iikka esiin. Vastoinkäymisistä nuori pelaaja pystyy ammentamaan kaikkein eniten jatkoa ajatellen. Toivottavasti Iikka pystyy käsitellä asian ja jättää pudotuspeleissä hyvän perinnön Pelicans-ajalleen.

– Jotta Iikalle jää hyvä maku Pelicansista ja myös yleisölle Iikasta, niin nyt pitää ottaa pää pois puskasta, Jantunen tsemppaa.

Puolustajista Jantusen katse kiinnittyy Mikko Kousan ja erityisesti Libor Sulakin suuntaan. Tsekki on parhaimmillaan yksi Liigan kärkipakeista, mutta otteisiin kaivataan lisää tasaisuutta ja yhtenäisyyttä muiden viisikon pelaajien kanssa.

– Olemme nähneet vilahduksia siitä, mihin hän parhaimmillaan pystyy. Pudotuspeleissä Sulakilta ja kaikilta muiltakin pitää löytyä kärsivällisyyttä pelata peliä tilanteiden mukaan. Pitää luottaa omaan tekemiseen ja uskaltaa pelata, mutta tunne ei saa viedä peliä väärille raiteille.

Menneillä ei ole mitään merkitystä

Otteluiden ensimmäisten minuuttien merkitystä korostava Jantunen haluaa nähdä lahtelaisilta röyhkeämpää maalille menemistä kulmissa pyörimisen sijaan. Varsinkin vieraskaukalossa kärsivällisyys ja röyhkeys pitää osata tasapainottaa alusta alkaen.

Pelicansin ja SaiPan runkosarjakohtaamisissa voitot kirjattiin tasan 3–3.

– Itseäni toistaen, menneillä ei ole enää mitään merkitystä. Tämä on kiekkoilijan hienointa aikaa, kun pelataan voitosta parhaiden joukkueiden välillä. Jokaisella pelaajalla on nyt mahdollisuus osoittaa, kuinka hyvä pelaaja ja kova jätkä oikeasti on.

Liiga

Pudotuspelien 1. kierros

Tiistai 13.3. kello 18.30 SaiPa–Pelicans Torstai 15.3. kello 18.30 Pelicans–SaiPa (Lauantai 17.3. kello 17.00 SaiPa–Pelicans) Kahdella voitolla tiistaina 20.3. käynnistyviin puolivälieriin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  2. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  3. Humalainen kuski törmäsi autolla puuhun Hollolassa, kyydissä useampi matkustaja
  4. Pirjo-Liisa ja Kari Penttilä viihtyvät kesämökillä Hartolassa niin hyvin, että halusivat muuttaa sinne pysyvästi – "Kahden kodin ylläpitäminen ei tuntunut enää järkevältä"
  5. Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin ex-jengipomo Keijo Vilhusesta tuli huumepoliisin tietolähde koko 2000-luvun ajaksi
  6. Kemiönsaaren pikkukylissä voi nauttia saariston tunnelmasta ja mauista – merimatkaa kannattaa jatkaa Bengtskärin majakalle saakka
  7. Lahtelainen Jouni Hujanen pääsee lomatunnelmaan junassa matkalla Lappiin – ESS:n lomakyselyssä moni piti tärkeänä aikatauluttomuutta ja vapautta
  8. "Olen jonkin verran riskinottaja" – Antti Eskelinen, 57, on hypännyt yli 2 800 kertaa laskuvarjolla, osallistunut ralliin Afrikassa ja pyöräillyt Istanbulista Travemündeen
  9. Koronakevät on lisännyt palautumisen tarvetta – näillä vinkeillä vaihdat vapaalle onnistuneesti
  10. Hämyisten metsien pikkulintuja – Kuusamossa lauloivat sinipyrstöt, Viiankiaavalla mäkättivät taivaanvuohet
  11. Kesäkuu oli harvinaisen lämmin – Lahdessa oli viime kuussa 13 hellepäivää, vettä saatiin odotella
  12. Heikki Hiilamon Vierailija-kolumni: Miksi Ruotsi epäonnistui koronaviruskriisin hoitamisessa?
  13. Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt aiheuttavat uusia liikenteen poikkeusjärjestelyjä – lue tästä useita katuja koskevat muutokset
  14. Omatoimipuutarha tuo iloa varttuneemmalle väelle Lahdessa –  "Ikäihmisillä on vähemmän mahdollisuuksia olla luonnon keskellä kuin nuorilla"
  15. Kaiken nähnyt Markku Nieminen puolustaa Suur-Hollolan kaksipäiväistä kilpailumallia – tapahtuma lukeutuu aina vuoden tärkeimpiin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.