Pistekuningas Kane rikkoi haamurajan ja johti USA:n MM-pronssille – ”Välierän jälkeen olimme pettyneitä ja vihaisia”

Patrick Kane ylitti 20 pisteen rajan ensimmäisenä pelaajana kymmeneen vuoteen. Martti Kainulainen / Lehtikuva

Mikael Hoikkala

Jääkiekon MM-pronssiottelusta ei odotettu suurta spektaakkelia, eikä sellaista tullut, mutta tärkein toteutui: parempi voitti. USA kasasi rivinsä välierän 0–6-selkäsaunan jälkeen ja kaatoi Kanadan 4–1.

Mitalit kauloissaan USA:n pelaajat vakuuttelivat, ettei motivaation kaivaminen otteluun ollut vaikeaa.

– Vastassa Kanada, ja viimeinen ottelu moneen kuukauteen. Ei ollut vaikea motivoitua, avausmaalin tehnyt Chris Kreider sanoi.

Ruotsi-välierässä USA oli roikkunut aluksi hyvin mukana, mutta sortui tehottomuuteen ja romahti lopulta täysin. Myös Kanadaa vastaan USA puski päätään pitkään seinään. Nick Bonino punnersi voitto-osuman maalin edestä ylivoimalla ajassa 53.21.

– Hiukan samanlainen peli. Roikuimme mukana, saimme paljon ylivoimia, jotka eivät tuottaneet tulosta, kapteeni Patrick Kane sanoi.

– Välierän jälkeen monet meistä olivat todella pettyneitä ja vihaisia. Kun häviää tuolla tavalla ja putoaa kultamitaliottelusta, sillä hetkellä ei pronssi hirveästi kiinnosta. Päävalmentaja (Jeff Blashill) teki loistavan työn kootessaan meidän rivit ja virittäessään mielemme oikeaan asentoon, Kane jatkoi.

Kane voitti myös turnauksen pistepörssin. Hän ylitti 20 pisteen rajan ensimmäisenä pelaajana kymmeneen vuoteen. Kanen saldo 8+12=20 oli sama kuin Dany Heatleyllä Kanadan kisoissa 2008.

– On hienoa pelata tällaisten pelaajien kanssa ja olla joukkueen kapteenina. Olen täällä tehdäkseni pisteitä ja rakentamassa hyökkäyspeliä. Olen iloinen, mutta kunpa olisin voinut olla paremmin joukkueelle avuksi myös eilen (Ruotsi-välierässä).

Mitali oli Yhdysvalloille vasta neljäs 2000-luvulla. Ne kaikki ovat olleet pronssisia. Kane sanoi, että mitali merkitsee paljon tälle joukkueelle, mutta myös koko maan jääkiekkoilulle.

– Näitä pelejä ei pääse pelaamaan joka päivä, eikä sitä koskaan tiedä, milloin seuraava kerta tulee. Pitää nauttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lappu luukulla ja ovet säpissä – katso kuvat koronaviruksen hiljentämästä Lahden keskustasta
  2. Basso jytisi ja valot välkkyivät Lahden Riihelässä, kun Kimmo Huovila laittoi kaiken peliin valtakunnallisessa Parvekedarude-tempauksessa
  3. Naapurit paljastivat huumeviljelmän – lahtelaismies kasvatti kannabista asunnossaan
  4. Pelicans-pomo myöntää palkkojen myöhästymisen, mutta kiistää osan Ylen tiedoista: "Tällaista emme ole viestittäneet"
  5. 3.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Neljä uutta tartuntaa todettu, tartuntoja nyt yhteensä 41
  6. Padasjokelaissyntyinen journalisti Paula Vilén seuraa Atlantin takana kaikkien aikojen katastrofia – koronavirustartunta tappaa amerikkalaisia enemmän kuin Vietnamin sota
  7. Saksalaisyritys Layher sijoittaa toimintojaan Hollolaan – työllistää syksyllä noin 10 henkilöä
  8. Isä Jonas luotsasi Lahden ortodoksiseurakunnan pois kriisistä – kohta koko seurakunta lakkaa olemasta
  9. Mediatalo Keskisuomalainen lomauttaa koronaviruksen takia – johto leikkaa palkkojaan
  10. Oppositio kritisoi hallitusta turhasta kiireestä asioissa, jotka eivät liity koronakriisiin – "Nyt on riskinä se, että tavalliset lakiesitykset eivät tule käsitellyksi asianmukaisesti"
  11. Nastolassakin myyntinäyttelyä pitäneet taidekauppiaat tuomittiin petoksista ja väärennyksistä – oikeus tuomitsi "aidot picassot" menetettäviksi valtiolle
  12. Kärkölän kunta aloitti ruokatarjoilun etäkoululaisille
  13. Asikkalan kunta aloittaa yt-neuvottelut – ei irtisanomisia, lomautukset mahdollisia
  14. Italialainen tutkija vaati koronakaranteeneja jo tammikuussa – leimattiin aluksi fasistiksi
  15. Kirjasto on kiinni, mutta luettava ei lopu – näin käytät kirjaston sähköisiä palveluita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.