Ahkeran Heta Tuuri jäi parhaastaan viimeisessä yliopistokisassaan USA:ssa

Heta Tuurin nelivuotinen yliopistourheilu-ura Yhdysvalloissa tuli päätökseensä. Antti Sepponen

Lahden Ahkeran korkeushyppääjä Heta Tuuri sai yliopistourheilu-uransa Yhdysvalloissa päätökseen lauantaina. Tuurin neljäs kilpailukausi päättyi jaettuun 12. sijaan Eugenessa käydyisssä Yhdysvaltain yliopistojen mestaruuskilpailuissa.

Tulostaso jäi kilpailusssa vaatimattomaksi sateen ja kylmyyden vuoksi. Lähes kaikki kilpailijat jäivät 6–8 senttiä kesän parhaistaan. Tuuri hävisi kisan mitalikolmikolle yhdeksällä sentillä tuloksellaan 173.

Toukokuun alkupuolella Tuuri oli hypännyt college-ennätyksekseen 182. Tuolloin hän sijoittui Big Ten -konferenssimestaruuskilpailuissa Indianapolisissa toiseksi. Yliopistomestaruuskilpailujen läntisen alueen karsinnassa kaksi viikkoa Tuuri hyppäsi 180.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jäteauto kulkee mallastamon sivutuotteista valmistetulla polttoaineella Lahdessa, tyhjäkäynti ei tuo käryä pihaan
  2. Lahden Renkomäessä hurjasteltiin huomattavia ylinopeuksia lauantaina
  3. Liiketilaansa laajentavassa Järvisen pyörä ja urheilu -liikkeessä sähköpyörien kysyntä räjähti koronapandemian aikana kasvuun – "Myynti on lisääntynyt merkittävästi"
  4. Iitin maakuntavaihdoksen vuoksi muitakin rajoja piirretään uudelleen – Hämeeseen saatava lisää poliisimiehiä, sanoo poliisipäällikkö
  5. Etsintäkuulutettu mies ajoi petoksella saadulla autolla ylinopeutta Heinolassa
  6. "Nepalissa naisen on vain kestettävä" – Manisha Hamal, 30, tutkii Suomessa kiusaamista ja seksuaalista häirintää ja maksaa elämisensä siivoustyöllä
  7. Lakkiaisten ja lukukauden päättäjäisten juhlinta sujui Lahdessa maltillisesti – "Ehkä rajoitukset jonkin verran rauhoittavat"
  8. Lukijalta: Lahden kuninkaalliset Branta Von Leucopsikset
  9. Sunnuntaina on Katja Melkon mahdollisuus kirjoittaa historiaa – suomalaiset naisravivalmentajat ovat nousseet kohti Ruotsin kärkeä
  10. Koronamaskihuijauksista mustan pörssin kauppaan – Rikollisten kekseliäisyys on ennenkin kukkinut kriisiaikoina
  11. "Haluan, että leipomukseni maistuvat parhailta ikinä" – Koronakriisi sai kotileipurit villeiksi, ja nyt leivonnan asiantuntija kertoo syyn
  12. Biojätekokeiluun tullut satoja hakemuksia Päijät-Hämeessä – "Paljon positiivista kaikua"
  13. "Riskinä ovat rasitusvammat" – Salmelan kesässä esittäytyvä Eliya Zweygberg luo tavallisista metalliverkoista ainutlaatuista eläintaidetta
  14. Pyhä-Häkki vie kulkijan suomaisemiin ja vanhan metsän keskelle – metsäsopulikin viihtyy kansallispuistossa
  15. Aki Jörgensenin kolumni: Vietettiin perinteisin menoin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.