Kanadan junioriliigoista käy paluu kotimaiseen kiekkoliigaan

Puolustaja Kalle Loponen teki paluun Kärppiin. . Timo Heikkala. / LEHTIKUVA

STT

Jo viisi Kanadan junioriliigoissa pelannutta jääkiekkoilijaa on tehnyt ensi kaudeksi sopimuksen SM-liigaseuran kanssa. Puolustajat Kalle Loponen, Ville Ottavainen ja Kasper Puutio ovat palanneet yhden kauden tauon jälkeen Kärppiin. Lisäksi puolustaja Ruben Rafkin on palannut neljän vuoden tauon jälkeen TPS:ään ja nuorten MM-kisoissa jo pelannut maalivahti Kari Piiroinen on tehnyt sopimuksen Tapparan kanssa. Kaikki viisi pääsisivät seuraaviin nuorten MM-kisoihin, mitkä pelataan Kanadassa ensi joulukuussa.

Kanadassa pelaamisen voisi olettaa parantavan mahdollisuuksia, kun kapea kaukalo on tutumpi. Toukokuussa työnsä nuorten päävalmentajana aloittava Antti Pennanen kommentoi yleisellä tasolla asiaa.

– Jokainen valmentaja pyrkii valitsemaan kisoihin parhaan mahdollisen joukkueen. Se, missä maassa tai sarjassa pelaa, ei ole ensisijainen kriteeri, Pennanen sanoo.

Pakkeja piisaa

Suomi on pelannut viimeksi 2003 nuorten MM-kisat pelkästään Suomessa pelanneilla. Suurimmillaan Amerikan apujen lukumäärä oli vuonna 2017 Kanadassa, kun mukana oli kuusi pelaajaa Kanadasta ja kuusi Yhdysvalloista. Viime kaudella nuorten MM-kisat pelattiin Tshekissä ja Piiroinen oli ainoa Kanadasta tullut.

Kaukaloetua ei ollut, toisaalta edellisissä Euroopassa pelatuissa kisoissa 2016 MM-kultajoukkueessa oli neljä junioria Kanadan liigoista.

– Ei nuorten MM-kisoista ollut oikeastaan puhetta kauden aikana. Mutta pääasia oli, että sain Kanadassa paljon hienoja kokemuksia. Kärppien kanssa oli vuosi sitten sovittukin, että olisin siellä vain yhden kauden ja palaisin sitten taistelemaan liigapaikasta Kärppiin, Loponen sanoi.

Pennasella on mistä valita puolustajia. Tshekin MM-kisoissa pelasivat 2001 syntyneistä Ilveksen Santeri Hatakka, Lukon Ville Heinola ja Jukureiden Mikko Kokkonen. Lisäksi hienon kauden Kärpissä pelannut vuotta nuorempi Topi Niemelä on todennäköinen MM-pelaaja.

– Topi on hyvä kaverini ja pelasi hienon kauden. Toivottavasti teen vastaavan läpimurron Kärpissä kuin hän jo teki, Loponen sanoo.

Rafkin ottaa seuraavaa askelta

Ruben Rafkin uskoo neljän kauden kokemusten ansiosta olevansa sinut kapeaan kaukaloon, vaikka edessä ovatkin liigapelit hieman leveämmässä kaukalossa.

– OHL on kovempi sarja kuin Mestis. Sain pelata isoja minuutteja ja kehityin. Nyt haluan uuden stepin uralle ja päästä pelaamaan miehiä vastaan liigassa, Rafkin korostaa.

Puutio pelasi puoliksi pienessä Swift Currentissa Saskatchewanissa ja isommassa Seattlen esikaupungissa Everettissä. Kauden loppuminen kesken koronan takia on ainoa harmittanut asia.

– Kanadassa kaikki tunsivat kadulla, USA:ssa oli toisin. Lähteminen toiselle puolelle maailmaa on iso muutos ja toiset sopeutuvat siihen paremmin kuin toiset. Ei ole tuttua ja turvallista kotia kuin mitä Suomessa oli. Pelaajapolut ovat erilaisia, Puutio sanoo.

Ottavainen pelasi Kitchenerissä lähellä Torontoa.

– Oli kaikin puolin hyvä kokemus. Isäntäperhe oli loistava, pääsi hyvin harjoittelemaan, matkustaminen ei rasittanut ja pelit sujuivat. Mielestäni minulla on ensi joulukuussa hyvät mahdollisuudet mahtua MM-joukkueeseen, Ottavainen sanoi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut