Pelicansin Tallinnan-retki oli voitollinen – oheisbisnekset vakaissa kantimissa

Pelicansin toimitusjohtajan Tomi-Pekka Kolun mukaan viime talven Tallinna-ottelu tuotti voittoa seuran kassaan. Sami Kuusivirta

Mikael Hoikkala

Jääkiekkoseura Pelicansin taustakonsernin menneen tilikauden niukka, 2 400 euron plussatulos on monen asian summa.

Toisin kuin ESS:n ensimmäisestä tulosuutisesta saattoi tulkita, konsernin ravintolatoiminnot eivät olleet raskaasti tappiollisia, vaikka Pelicans Ravintolat Oy:n operatiivinen tulos jäi selvästi pakkaselle. Seurajohdon mukaan osa ravintolatoimintojen liikevaihdosta on kirjattu emoyhtiön eli Lahden Pelicans Oy:n puolelle, jolloin ne eivät näy Pelicans Ravintolat Oy:n kirjanpidossa. Ravintolayhtiön tulosta rasittivat myös investoinnit: uutena haarana mukaan tulleen Takkulan golfklubin ravintolatoiminnot edellyttivät ostoja ja henkilöstökuluja, jotka eivät vielä näy samassa mittakaavassa tuottoina.

– Ravintolaliikevaihto oli karkeasti samalla tasolla kuin viime vuonna, Pelicansin talousjohtaja Lauri Pöyhönen summaa kokonaisuuden.

Kokonaan emoyhtiön puolelle kirjattiin myös tammikuisen Tallinnassa pelatun Pelicans–HPK-liigaottelun tuotot ja kulut. Toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu ei halua kertoa tarkkaan, mitä Tallinna-tapahtumasta jäi viivan alle.

– Selkeästi plusmerkkinen tulos, Kolu tyytyy sanomaan.

On ennakoitu, että Pelicans pelaisi Liigaa Tallinnassa toistekin. Kolun mukaan asiasta ei ole nyt kerrottavaa, mutta tulevasta tiedotetaan vielä ennen kauden alkua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Voiko Lahdessa pian nauttia terassioluen parkkiruudussa? Kaupunki pohtii uusia terassipaikkoja ja nykyisten laajennuksia keskustassa
  2. Padasjoen suuri maastopalo saatu hallintaan – sammutustyöt jatkuvat yön yli
  3. Päijät-Hämeen tyly linja: Omaishoidon tukea vaikea saada ja vapaat jäävät usein pitämättä – sosiaaliasiamies huolissaan jaksamisesta
  4. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  5. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  6. Kunta-alalle saatiin neuvottelutulos uusista työehdoista
  7. Kampustyömaa sulkee Kannaksenkadun - tuo Lahteen myös uuden kadunnimen
  8. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  9. "Tämä on oikea tapa lopettaa kouluvuosi" – lauluyhtye Club for Five pyysi lahtelaisopettajan mukaan Suvivirteen
  10. Lahden keskustan tuntumassa on liikkunut viime päivinä useita hirviä – "Kun vasat lähtevät emon luota, ne poukkoilevat ympäriinsä"
  11. Kesän asfalttiurakka käynnistyi Heinolassa
  12. Lahti Soccer pelataan kesäkuussa, myös Masto Cupin aikataulu edelleen voimassa
  13. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  14. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  15. Lahtelainen Kino Iiris aloittaa näytökset tarkkoja koronarajoituksia noudattaen - enintään 19 katsojaa saliin kerralla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.