Matala lähtönumero valttia Jokimaalla – kaikki Toto5-voitot keulasta

Jere Törmänen

Jokimaalla vietettiin torstaina Winners’ Dinneriä. Kutsun saivat kaikkien Jokimaalla vuoden ensimmäisellä puoliskolla voittaneiden hevosten omistajat.

Itse lähdöissä johtopaikka oli arvossaan, sillä illan kaikki Toto5-voittajat tulivat keulasta.

Toto5-pelin avauskohteen vei johtopaikalta Matias Salon valmentama kakkossuosikki Valentin Laday. Suursuosikki Ramboldo Jet jäi ravaamaan johtavan rinnalle ja kangistui lopussa ulos totosijoilta. Antti Teivainen ohjasti Valentin Ladayta.

– Lähdettiin tänään rauhassa liikkeelle ja päästiin johtoon. Tänään kaikki oli tosi helppoa ja hevonen tuli korvat kiinni maaliin, Teivainen kertoi.

Toisen kohteen paras oli koko matkan johtanut Hurricane Wilma. 3-vuotias sukutamma aloitti Tapio Mäki-Tulokkaan tallista voittoisasti. Ari Moilanen vastasi ohjastuksesta. Hevosen omistaja Harri Leppälä myhäili tyytyväisenä.

– Hurricane Wilman emä on minulla siitostammana ja minulla on ollut hevosia 15 vuotta. Tammalla on ollut hengen kulkemisen kanssa ongelmia, mutta varustemuutokset toivat siihen nyt apua, Leppälä kertoi.

Kolmannen kohteen voitto jäi kotiradalle, kun Esa Holopaisen Sultan Journey hallitsi keulasta vaivattomasti. Voitto oli Sultan Journeylle jo kolmas peräkkäinen.

– Ruuna lähti tosi räväkästi matkaan ja päästiin keulapaikalle. Hevonen rauhoittui nopeasti ja kaikki oli tosi helppoa maaliin asti, Holopainen kertoi.

Kotiradan Tommi Kylliäinen narutteli neljännessä kohteessa Capo The Eemilin vakuuttavaan voittoon. Hevosta valmentaa Mauno Mäntylä, joka omisti myös Capo The Eemilin isän Emilio Jetin. Jokimaalla voittoon pinkonut ruuna on isänsä ainoa jälkeläinen.

Päätöskohteessa nähtiin yllätys, kun Daniel Roff kiskaisi heti kiihdytyksessä johtoon ja piti paikkansa varmoin ottein perille asti. Kokenut Markku Iivari ohjasti ruunaa, ja valmennuksesta vastaa Vesa Lehtonen.

– Ollaan tehty pientä huoltoa koko ajan. Hevosella on nivelissä jatkuvasti pientä vikaa, mutta mitään isompaa ongelmaa ei ole. Sanoin ennen starttia, että hevonen voi paeta maisemiin tai olla viimeinen, Lehtonen jutteli tyytyväisenä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  2. Sopimuspalokuntien toiminta uudistuu: koko maassa puhuttaneet korvauskiistat aiheuttavat luultavasti koko varallaolojärjestelmän uusiutumisen
  3. Kinnarin tilalla Hollolassa pannaan nyt lautaselle suolaista ja makeaa kuin juhlan kunniaksi – tilamyymälöissä ja sisustuskahviloissa käy kova vilske, ja myyntiluvuissa ohitetaan paikoin viime kesän numerot
  4. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  5. Minna Laaksonen kinusi pyllyjumppapuvun – Aerobic vyöryi saleihin 1980-luvulla ja mullisti ryhmäliikunnan
  6. Lahtelaiset radonurakat menevät markkinaoikeuden ratkaistavaksi - Tarjouskilvan hävinnyt yrittäjä väittää Lahden Talojen maksavan roimaa ylihintaa
  7. On pakko painaa pitkää päivää – elokuvantekijöillä on nyt kiire kuroa umpeen koronaepidemian sotkemia aikatauluja
  8. FC Kuusysissä pelaavat Venla ja Maija Meronen tähtäävät liigapelaajiksi – mahdollinen kohtaaminen olisi uusi kokemus aina samalla puolella pelanneille siskoksille
  9. Yön uutiskooste: HS: Presidentti Niinistö aikoo jatkossakin ottaa kantaa asioihin, jotka eivät suoraan kuulu presidentin toimivaltaan
  10. Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille
  11. Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  12. Löysitkö luonnosta kuolleen supikoiran? Ruokavirasto tutkii sille lähetetyistä näytteistä vakavia eläintauteja
  13. Kolumni: Työleiri etsii reippaita tiimipelaajia
  14. Jokelan kartanossa vaihtuvat omistajat – lauantaina pidettiin tyhjennyskirppis, jonne oli tullut väkeä ainakin Espoosta saakka
  15. Amirkhani palasi voittajana UFC-kehään, skotti kukistui jo avauserässä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.