Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa puntaroi kolmatta pelaajien siirtoikkunaa

Fifa ehdottaa, että pelaajamarkkinoilla otettaisiin käyttöön kolmas siirtokausi eli kolmas siirtoikkuna. AFP / LEHTIKUVA

STT–Ritzau

Kun sarjat kaikkialla maailmassa ovat koronapandemian takia pysähdyksissä, miettii Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa keinoja, joilla auttaa pelikautta jatkumaan ja uutta sarjakautta käynnistymään.

Koska kuluvan kauden eri maiden liigojen loppupelit saattavat ajoittua pandemian paineessa loppusyksyyn, ottelukalenteri menee uusiksi. Siksi Fifa ehdottaa, että pelaajamarkkinoilla otettaisiin käyttöön kolmas siirtokausi eli kolmas siirtoikkuna.

Tähän saakka seurajalkapallossa siirtoikkunoita on ollut kautta kohti kaksi: ensimmäinen kesällä Keski-Euroopan suurten liigojen pelikausien välissä ja toinen liigan ollessa sarjatauolla.

Nyt Fifa suunnittelee kolmatta siirtoikkunaa. Sen mahdollisesta ajankohdasta ei ole tietoa.

Tähän saakka pelikausien välisen siirtoikkunan pituus on ollut 12 viikkoa ja kauden keskellä olevan ikkunan neljä viikkoa.

– Voimme sovittaa kolmannen siirtoikkunan kalenteriin joustavasti niin, ettei niiden enimmäispituus ylitä yhteensä 16:ta viikkoa, Fifan sääntelyelimen johtaja James Kitching sanoi.

Norjan jalkapalloliitto on jo sisäisesti päättänyt ottaa käyttöön ylimääräisen siirtoikkunan. Se olisi voimassa ennen uuden sarjakauden alkua.

Norjan liigan pääsarjan Eliteserienin piti alkaa 4. huhtikuuta, mutta koronaviruksen uhka muutti suunnitelmat.

Espanjan jalkapalloliitto laatii jo suunnitelmia liigakauden jatkamiseksi

Espanja on yksi maista, jota koronapandemia on koetellut erityisen kovasti. Espanjan jalkapalloliitto laatii hädästä huolimatta suunnitelmia, joiden mukaan liigajoukkueet palaisivat peleihin ja harjoituksiin, kun pandemia aikanaan hellittää.

Espanjalaismedian mukaan maan jalkapalloliitto RFEF on lähettänyt seuroille muistion, jossa on suunnitelma liigan avaamisesta uudelleen. Muistioon on haastateltu lääketieteen asiantuntijoita, fysiikkavalmentajia ja tutkijoita sen varmistamiseksi, etteivät pelaajat tositoimiin palatessaan riskeeraa terveyttään.

RFEF on valmistellut suunnitelman, jonka mukaan pelaajille on taattava sitä pidempi valmistautumisaika kauden jatkumiseen, mitä pidemmälle koronavaaran aiheuttama tauko venyy. Joukkueharjoitukset on tällä hetkellä koronaviruksen vuoksi kielletty.

Pelaajat tarvitsevat jatkokauteen valmistautumiseen vähintään 15 harjoituspäivää, jos kausi on tauonnut neljäksi viikoksi. Raja on jo ylittynyt, sillä Espanjan liigaa pelattiin viimeksi 10. maaliskuuta.

Jos liigatauko kestää 4–6 viikkoa, kauden jatkoon valmistautumiseen on varattava 21 päivää. Kun tauko ylittää kuusi viikkoa, valmistautumiseen vaaditaan 30 päivää.

Lisäksi Marcan mukaan liigaottelujen väliin on varattava viisi välipäivää.

Espanjan pääliigassa on jäljellä 11 ottelukierrosta. Liigaa johti sen keskeytyessä Barcelona kahdella pisteellä ennen Real Madridia.

Espanjassa oli sunnuntaina rekisteröity lähes 17 000 koronaviruksen aiheuttamaa kuolemantapausta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut