Kukaan ei halua pelata Ryder Cupia ilman yleisöä

Padraig Harrington (oikealla) johdatti viime vuoden Ryder Cupissa Euroopan joukkueen voittoon Steve Strickerin kipparoimasta USA:n joukkueesta. AFP / LEHTIKUVA

STT

Ammattilaisgolfin painopiste on siirtynyt koronaviruksen takia loppuvuoteen, mutta yksi lajin merkkitapahtumista voi jäädä pelaamatta, jos yleisöä ei uskalleta päästää paikalle.

– Kukaan ei halua pelata Ryder Cupia ilman yleisöä, sanoi Euroopan joukkueen kapteeni Padraig Harrington yleisradioyhtiö BBC :n haastattelussa.

Ryder Cup on Yhdysvaltain ja Euroopan välinen kolmipäiväinen ottelu, jossa yleisö elää kiihkeästi mukana väylien varrella. Jo harjoituspäivät keräävät kymmenien tuhansien katsojien joukon, ja monet katsojat pukeutuvat suosikkijoukkueensa väreihin.

Tänä vuonna reikäpeliottelu on määrä pelata 25.–27. syyskuuta Yhdysvaltain Wisconsinin osavaltiossa, Whistling Straitsissa.

Irlantilaisen Harringtonin mukaan yleisö tekee ikonisesta ottelusta todellisen juhlan, vaikka televisio tuokin kamppailun suuren joukon näkyville.

– Ryder Cupia katsovat sellaisetkin katsojat, jotka eivät muuten seuraa golfia. Juuri sen takia, että yleisö tuo kisaan omanlaisensa jännitteen, Harrington sanoi.

Harrington vakuutti, että vielä ei ole suunnitelmia Ryder Cupin perumisesta, mutta koronavirus on osoittautunut vahvemmaksi vastustajaksi kuin urheilukilpailujen järjestäjät pitkään ennakoivat.

– Elämässä on suurempiakin asioita kuin Ryder Cup, Harrington sanoi.

Hänen joukkueensa puolustaa kilpailun voittoa. Syyskuussa 2018 Eurooppa kukisti USA:n Ranskassa pistein 17,5–10,5.

Miehillä kolme arvoturnausta, naisilla viisi

Golfin miesten kilpailukalenteri menetti jo yhden ikonisen kilpailunsa, kun 149. Britannian avoin mestaruuskilpailu peruuntui heinäkuulta. Muut miesten arvoturnaukset pelataan Yhdysvalloissa.

Pääsiäiseen osunut Masters siirtyi koronaviruksen takia huhtikuusta marraskuulle. Miesten major-turnaukset alkavat vasta elokuussa PGA-mestaruuskilpailulla, ja Yhdysvaltain avoin mestaruusturnaus siirtyi kesäkuusta syyskuuhun.

Naisten golfin arvokilpailukausi venyy vielä pidemmälle kuin miesten, sillä naisten US Open on määrä pelata vasta 10.–13. joulukuuta. Naisilla arvoturnauksia on neljän sijasta viisi, ja toistaiseksi ne kaikki ovat uusiksi menneessä kauden kalenterissa. Arvoturnausten sarjan aloittaa heinäkuinen LPGA:n mestaruuskilpailu Pennsylvanian Newtown Squaressa. Evian-mestaruuskilpailu ja Britannian avoin mestaruusturnaus pelataan elokuussa, ja keväältä siirtynyt ANA Inspiration syyskuussa.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut