Kolumni: Kun Barcelona pelaa rohkeasti, syntyy todennäköisyyksiä, joiden ketjut ovat jalkapalloa kauneimmillaan

Barcelona juhli Espanjan cupin finaalissa pelattuaan rohkeasti, ei uhkarohkeasti. Lluis Gene

Antti Pohja

Olin viime lauantaina Madridissa katsomassa Espanjan cupin finaalin Barcelona–Sevilla. Atletico Madridin uudella Wanda-stadionilla pelattu ottelu ja etenkin sen ensimmäinen puoliaika oli jalkapalloa, jota olisin voinut katsella vaikka kymmenen tuntia yhtä soittoa.

Taas kerran huomasi konkreettisesti sen, miten jalkapallon katsominen livenä eroaa televisio-ottelusta. Ero on järkyttävän suuri. Televisiosta joutuu katsomaan peliä kuin laput silmillä, kun moni vaihtoehtoinen ratkaisumahdollisuus jää katsojalta näkemättä. Telkkaripeliä voisi verrata teatteriesitykseen, jossa puolikasta esirippua liikuteltaisiin näyttämön edessä ja yleisölle näkyisi kerrallaan vain repliikkivuorossa oleva näyttelijä lähialoineen; kokonaisuus tapahtuu ja me kaikki tiedämme sen, vaan emme näe.

Barcelona voitti 5–0. Etenkin ensimmäinen puoliaika oli jalkapalloa parhaimmillaan. Istuin lumoutuneena, kuin vakoojana, stadionin penkissä ja nautin yksityiskohdista esteettömän näkymän suoman kokonaiskuvan turvin: syöttösuuntien luominen, syöttötavan valinta, ensimmäisen kosketuksen suunta, tilan tekeminen toisille houkuttelemalla, liikkumisen ja pallon liikuttamisen avulla. Tämä kaikki tehtiin kiireettömästi ja harkiten, eli suurimmalla mahdollisella vauhdilla, jonka voi toteuttaa oikaisematta. Silloin syntyy todennäköisyyksiä, joiden ketjut ovat jalkapalloa kauneimmillaan.

Kiireetön jalkapallo vaatii toimiakseen herkkää aistimista. Tällä kertaa Barcelona oli ottelussa poikkeuksellisen läsnä. Kun oli aika tehdä jotakin ratkaisevaa ja pyrkiä murtautumaan maalintekotilanteeseen, se tehtiin. Oikeaan aikaan.

Joku voisi sanoa, että tämä oli rohkeaa jalkapalloa. Sitä sanaa kuulee usein valmentajien suusta etenkin ennen otteluita: ”Haluamme pelata rohkeasti.” Tai: ”Pelitapamme on rohkea.” Sitten toteutus on usein uhkarohkeaa tai tyhmänrohkeaa. Silloin sitä herkästi ajattelee, että tarkoitetaanko rohkeudella järjetöntä, lajiehtojen ja omien kykyjen vastaista pelaamista?

En ole ikinä kuullut, mitä se rohkeus tarkoittaa. Kai kaikille eri asiaa, ainakin niin kauan kun se määritellään. Avaan keskustelun ja yritän kertoa tiivistetysti, mitä rohkea jalkapallo mielestäni on. Joku muu saa sitten jatkaa ja syventää.

Rohkea pelaaminen on joukkueen ja yksittäisten pelaajien suorituskyvyn, taitotason, pelitavan ja -systeemin tarkasti laskelmoitua maksimointia. Rohkeus on hallitun riskinoton optimointia. Ymmärrystä siitä, miten todennäköisesti harkittava valinta johtaa toivottuun lopputulokseen.

Rohkeus ei ole ylipelaamista pallonriistotilanteissa, järjetöntä ja vääräaikaista prässäämistä, typerää pallonmenettämistä turhan 1 vs. 1 -tilanteen takia tai, ei ylimääräisten vapaapotkujen antamista vastustajalle kiihkopäissään pelatessaan, ei. Rohkeus ei ole mitään poikkeustilaan perustuvaa primitiivistä höyryä, jossa uskotaan tavanomaisuudesta poikkeavaan ihmeeseen, jonka onnistumisprosentti huitelee nollan tienoilla. Se tekee asioista ennemminkin naurettavia, hieman hupsuja.

Parhailta voi oppia ja pitää oppia. Omia vahvuuksiaan pitää hyödyntää. Mutta jalkapalloa ei voi kusettaa. Jalkapallossa ei voi oikaista. Rohkeus on tarkkaa harkintaa.

Kirjoittaja on entinen ammattilaisjalkapalloilija ja nykyinen viestintäyrittäjä.

Aiheeseen liittyvää

  1. Kolumni: Miksi Messi on parempi kuin muut? 17.3.2018 8:00

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut