Pelicans-pomo myöntää palkkojen myöhästymisen, mutta kiistää osan Ylen tiedoista: "Tällaista emme ole viestittäneet"

Pelicans pelasi kauden viimeisen Liiga-ottelunsa tyhjille katsomoille ennen kuin koronaviruspandemia keskeytti koko kauden. Sami Kuusivirta
Mikael Hoikkala

Mikael Hoikkala

Jääkiekkoliigassa pelaava Pelicans on talousvaikeuksissa. Seura sai viime viikolla loppuun yt-neuvottelut, jotka johtivat kolmen työntekijän irtisanomisiin Pelicansin ravintolayhtiössä sekä lomautuksiin, jotka koskevat sekä Pelicans Ravintolat Oy:n että Lahden Pelicans Oy:n henkilöstöä.

Tällä viikolla viestimet ovat raportoineet Pelicansin palkanmaksuvaikeuksista.

Ilta-Sanomat kertoi keskiviikkona, että joukkueen pelaajat eivät ole saaneet kaikkia palkkojaan maaliskuun aikana. Toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu vahvisti tiedon ja totesi, että kysessä on "varotoimi kassan suhteen, ja halusimme varmistaa maksuvalmiutemme". Kolun mukaan asiasta on sovittu pelaajien kanssa.

– Palkat maksetaan sovitun aikataulun mukaisesti, kuten pelaajille on luvattu ja yhdessä päätetty, Kolu sanoi IS:lle.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne varjostaa Pelicansin bisneksen tulevaisuutta, mutta talousongelmat ovat syntyneet jo aiemmin. Perjantaina Yle uutisoi, että Pelicans oli tiedottanut osalle työntekijöistään jo ennen koronavirustilanteen puhkeamista, ettei seura välttämättä pysty maksamaan palkkoja normaalisti maaliskuussa.

Etelä-Suomen Sanomien tavoittaman Tomi-Pekka Kolun mukaan väite tällaisesta tiedonannosta ei pidä paikkaansa.

– Ennen koronakriisiä emme ole mitään tällaista työntekijöillemme viestittäneet, Kolu sanoi.

Myöhässä olleet pelaajapalkat lähtivät Kolun mukaan maksuun perjantaina. Hän toisti, että asiasta oli hänen mukaansa sovittu hyvässä yhteisymmärryksessä, kun kyseessä oli seuran maksuvalmiutta turvaava toimenpide.

Tilanteen hankaluutta Kolu ei kiistä. Vaikeuskerrointa lisää se, että urheilubisneksen ja koko yhteiskunnan tulevaisuudennäkymät ovat pandemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi täysin pimennossa.

– Emme tiedä, pyyhkiytyykö ensi kauden liikevaihdosta miljoona vai kaksi miljoonaa euroa, hän konkretisoi.

Lisää turvaamistoimenpiteitä on odotettavissa. Tarkoittaako se palkkaleikkauksia vai jotakin muuta, Kolu ei halua ennakoida.

– Asioista neuvotellaan ja selvitetään koko ajan. Monia asioita on jo saatu eteenpäin, monet ovat vielä keskeneräisiä.

Uhkaako konkurssi? Pysyykö Pelicans pystyssä?

– Pysytään. Sen takia näitä lomautuksia ja muita toimenpiteitä tehdään, että olisimme vahvempia, Kolu sanoi.

Juttua muokattu 3.4. kello 17.55: päivitetty kauttaltaan ja lisätty Kolun kommentit.

Pelicansin yt-neuvottelut päättyivät: kolme irtisanotaan, muita lomautetaan

Jääkiekkoliigan tulevaisuus on pandemian vuoksi hämärän peitossa - liiga ja sen seurat tekevät kaikkensa onnistuakseen pelastustyössä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.