Tutkimus: Koronavirus vaikuttaa jalkapalloilijoiden markkina-arvoihin

Tutkimuksessa mainitaan esimerkkinä Pogba, jonka sopimus päättyy ensi vuonna, ja jonka markkina-arvo vähenisi lähes puoleen eli 35 miljoonaan euroon. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Pitkälti koko globaalin urheilun ja myös jättilaji jalkapallon pysäyttänyt koronaviruspandemia kolhii myös pelaajien siirtoarvoa, kertoo maanantaina julkistettu sveitsiläinen tutkimus.

Jos tätä kautta ei enää saada pelatuksi eikä kesällä umpeutuvia sopimuksia jatketa, Euroopan viiden kärkisarjan eli Englannin, Espanjan, Saksan, Italian ja Ranskan pelaajien arvo putoaa tutkimuksen mukaan 28 prosenttia eli 32,7 miljardista eurosta 23,4 miljardiin euroon.

Eritoten vaikutus tuntuu vanhemmilla pelaajilla, jotka ovat kohtuullisen lyhyillä sopimuksilla ja joiden ottelumäärät ovat jääneet aiempaa vähäisemmiksi. Tutkimuksessa mainitaan esimerkkinä Manchester Unitedin ranskalaistähti Paul Pogba, 27, jonka sopimus päättyy ensi vuonna ja jonka markkina-arvo vähenisi lähes puoleen eli 35 miljoonaan euroon.

Manchester Cityltä puolestaan häviäisi tutkimuksen mukaan 412 miljoonaa euroa pelaaja-arvosta. Barcelona (366 miljoonaa) ja Liverpool (353 miljoonaa) kärsisivät seuraavaksi eniten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.