Pertti Immonen Jokimaan johtoon syksyyn asti

ESS

Lahden Hevosystäväinseuran (LHYS) hallitus on valinnut Jokimaan raviradan vt. toimitusjohtajaksi Pertti Immosen, 56. Immonen on aiemmin toiminut muun muassa Seinäjoen raviradan toiminnanjohtajana. Hän luotsaa Jokimaata toistaiseksi syksyyn asti.

Nykyinen toimitusjohtaja Tomi Himanka siirtyy Suomen Hippoksen markkinointi- ja kehityspäälliköksi, ja LHYS haki vakituista toimitusjohtajaa hänen tilalleen, mutta koronavirustilanne muutti suunnitelmia.

– Lopputulokseen olemme kuitenkin tyytyväisiä. Pertti Immonen on kokenut toimija, joka pystyy johtamaan Jokimaan ravirataa tämän poikkeuksellisen kesän läpi. Varsinaisen toimitusjohtajan hakuprosessi jatkuu myöhemmin, hallituksen puheenjohtaja Pekka Kairtamo kertoo tiedotteessa.

Pertti Immonen on iloinen Jokimaalta saamastaan haasteesta.

– Tehtävätarjous tuli hieman yllättäen, mutta pitkään ei tarvinnut harkita, koska toiminta Jokimaalla on ollut mallikasta ja dynaamista. Immonen kiittää.

Immonen aloittaa tehtävässä 1. huhtikuuta.

Jokimaan toimitusjohtaja Himanka siirtyy Hippokseen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maauimalan avausta odotteli aamutuimaan parinkymmenen uimarin joukko – jonossa pohdittiin, ehtiikö altaaseen ollenkaan
  2. Nuoren kännykkää ei kannata tutkia väkisin – jos luottamus on kunnossa, lapsi kertoo itse some-elämästään
  3. Lahden sataman yrittäjät arvioivat tulevaa kesää vaihtelevan varovaisesti – "Ihmiset ovat olleet monta kuukautta kotona ja varmasti panta puristaa"
  4. Lahdessa seurakunnan lasten leirejä perutaan, rippikoulujen järjestämiseen muutoksia
  5. Kaksi autoa törmäsi risteyksessä Lahdessa – ei henkilövahinkoja, toinen auto hinaukseen
  6. Hammaslääkäri Ömer Acar, 31, sai jo lapsuudessa taloustiedon oppitunnin – "Isä otti setelit käteensä ja näytti konkreettisesti, mitä niille tapahtuu"
  7. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junat myöhästelevät edelleen Lahti-Riihimäki-radalla
  8. Vierailija: Kirkko uusiutui hämmästyttävästi
  9. Ohisalo tukisi myös Lahden joukkoliikennettä
  10. Koronatartunta on huolettanut päijäthämäläisiä keskimääräistä enemmän – Lahdesta tehty paljon oirearvioita THL:n uudessa palvelussa
  11. Ravintolat avaavat ovensa tänään - lue yön uutiskooste
  12. Uusi tieliikennelaki tuli voimaan – esimerkiksi nämä viisi asiaa muuttuivat
  13. Pääkirjoitus: Korona ja vasemmistoliitto haastavat hävittäjähankkeen
  14. Hanna Myyrän Esalainen: Virtuaalitoteutukset eivät korvaa elävää elämää
  15. Takareisileikkauksesta toipunut FC Lahden puolustaja Timi Lahti on Suomen mestari kolmannessa sukupolvessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.