Tokion olympialaiset kisataan todennäköisesti heinä–elokuussa 2021

Tokion olympialaisten siirtäminen ensi vuoteen vaatii järjestäjiltä paljon työtä. AFP / LEHTIKUVA

STT

Tokion kesäolympialaiset järjestetään ensi vuonna todennäköisesti samana ajankohtana kuin ne oli tänä vuonna tarkoitus pitää.

Japanin yleisradioyhtiö NHK kertoo lähteisiinsä nojaten, että Tokion kisojen järjestelykomitea on kallistumassa heinä–elokuun 2021 kannalle. Olympialaisten avajaispäivä olisi 23. heinäkuuta, kun sen oli alun perin tarkoitus olla tänä vuonna 24. heinäkuuta.

Kisat päättyisivät 8. elokuuta 2021.

Kansainvälinen olympiakomitea ja japanilaiset kisajärjestäjät ilmoittivat alkuviikosta, että Tokion olympialaiset siirtyvät koronaviruspandemian takia ensi vuoteen. KOK:n mukaan kisat pidetään viimeistään kesällä 2021, mutta sitä aikaisempi ajankohtakin olisi mahdollinen.

Asahi Shimbun -sanomalehden mukaan Yoshiro Morin johtama kisaorganisaatio keskustelee parhaillaan KOK:n kanssa päivämääristä. Lauantaina Mori kertoi Japanin televisiossa, että jonkinlainen ratkaisu saadaan aikaan viikossa.

Kevät olisi helpotus maratoonareille

Jotkin kansainväliset lajiliitot ovat kannattaneet kisojen pitämistä keväällä, koska Tokiossa ei silloin ole niin kuuma. Asia sai lisäpontta, kun Tokion kuvernööri Yuriko Koike esitti perjantaina idean kisojen järjestämisestä viileämpänä ja vähemmän kosteana vuodenaikana kuin mitä Tokion loppukesä yleensä on.

Koike muistutti, että kevät olisi miellyttävämpi ajankohta maratonin ja muutaman muun lajin kannalta. Keväällä maratonin järjestäminen olisi mahdollinen Tokiossa, mutta loppukesästä se pitäisi juosta Sapporossa, minne KOK jo ehti myöntää olympiamaratonin järjestämisen tälle vuodelle.

Olympialaisten siirtyessä eteenpäin, tämäkin suunnitelma voi vielä muuttua.

Kevät voisi olla sään puolesta inhimillisempi aika järjestää olympialaiset, mutta kisojen pitäminen kesällä antaisi kuitenkin enemmän aikaa viruksen nujertamiseen ja kisajärjestelyihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.