Korona kuristaa moottoriurheilun MM-sarjoja – ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan MotoGP:n alku uhkaa lykkääntyä kesään

Formula 1:n kangerrellut kauden alku on paistatellut julkisuuden valokeilassa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Pandemiaksi laajennut koronavirus kurittaa kovalla kädellä maailman urheilutapahtumia. Pahimmin pandemia puree pitkän kalenterikauden moottoriurheilutapahtumiin, kuten ratamoottoripyöräilyn, formula ykkösten ja rallin MM-sarjoihin.

Formula 1:n kangerrellut kauden alku on paistatellut julkisuuden valokeilassa. F1-väki oli kokoontunut maaliskuun alussa Australian Melbourneen aloittaakseen MM-sarjan, mutta kisa peruuntui viime hetkellä koronapelon vuoksi.

Tämän jälkeen kauden MM-kalenterista on Melbournen lisäksi varmuudella siivottu perinteikäs Monacon gp. Näillä näkymin F1-kausi on tarkoitus aloittaa kesäkuun puolivälissä Kanadan Montrealissa.

Vaikeutensa on ratamoottoripyörien MM-sarjallakin. Pienemmät luokat Moto2 ja Moto3 pääsivät aloittamaan kautensa Qatarin gp:ssä maaliskuun alkupuolella, mutta sarjan kuninkuusluokka MotoGP törmäsi maailmalla vireillä olleisiin matkustusrajoituksiin, ja kilpailu jäi ajamatta.

Sen jälkeen koko MotoGP:n MM-sarjassa siirrettiin Thaimaan, Texasin ja Argentiinan kilpailut. Ne on tarkoitus sijoittaa loppukauteen.

Myös toukokuulle ajoitetut Espanjan, Ranskan ja Italian MM-kilpailut ovat uhattuna.

Loppukaudesta tulee ruuhkainen

Suomalaisittain asetelmasta tekee mielenkiintoisen se, että heinäkuun toisena viikonloppuna on määrä ajaa Suomen ensimmäinen MotoGP:n MM-kilpailu Iitin KymiRingillä. Jos toukokuulle aiotut MM-kilpailut jäävät ajamatta ja kausi alkaisi kesäkuussa Katalonian gp:llä, KymiRingillä järjestettäisiin kalenterikauden neljäs kisa.

MotoGP:n markkinointi- ja tv-oikeuksia hallinnoiva Dorna -yhtiö on valmis venyttämään MM-kalenteria kahdella viikolla marraskuun loppuun saakka.

– Tavoitteemme on, että MM-sarjasta ajetaan mahdollisimman monta kisaa, Dornan toimitusjohtaja Carmelo Ezpeleta vakuuttaa uutistoimisto AFP:lle.

Dorna on jopa valmis ajattamaan siirrettyjä MM-kisoja MotoGP:n perinteisellä kesätauolla heinäkuun puolivälistä elokuun alkuun.

MM-kalenteri ruuhkautuu loppukaudesta. Jos Dornan suunnitelmat toteutuvat, loka-marraskuulle tulee kaksi kolmen viikonlopun jaksoa, jolloin kisoja ajetaan viikon välein peräkkäin.

Lähteenä myös AFP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Urheilukanavat koronan kourissa: Tarjontaa riittää, mutta nostalgia ei kannattele loputtomiin – ”Vähän kuin katsoisi romanttista komediaa”
  2. Jenna Lindén on liikuttanut ja opastanut ihmisiä maailmalla – koronavirustilanne pysäytti Sveitsissä asuvan lahtelaisen arjen
  3. Lahtelaiseen Koivistoisen Mansikkapaikkaan tulvii työhakemuksia – yritys rekrytoi tälle kaudelle ensisijaisesti kotimaista työvoimaa, mutta monilla marjatiloilla jännitetään, kuinka sadon käy
  4. Ylen gallup: Koronakriisi paisutti SDP:n suosiota – pääministeripuolue nousi lähes perussuomalaisten rinnalle
  5. Halton, Merivaara ja Hermetel valmiina kumppaninsa kanssa tehohoitotilojen tuotantoon koronapotilaille – tilapäisiä tiloja voisi tarvittaessa rakentaa esimerkiksi messu- ja urheiluhalleihin
  6. Henkirikos Kärkölässä, nainen vangittiin toisen taposta epäiltynä
  7. Yhteys Lahden Myllysaareen on nyt poikki, silloista huonokuntoisin saa uudet puupalkit
  8. MTV: Hollannissa pysäytettiin Suomeen matkalla ollut iso huumelasti, Helvetin enkeleitä vangittu tapaukseen liittyen
  9. Nyt pitää tehostaa pintojen putsausta – lue siivousvinkit virusten karkotukseen
  10. 8.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Koronatartuntojen määrä ei ole kasvanut - Päijät-Hämeessä 46 tartuntaa
  11. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista
  12. Tutkimus kumoaa pinttyneet väitteet: Koko Suomen maaseutu ei tyhjene, vain neljäsosa alueista taantuu pysyvästi
  13. Pandemia vaikuttaa myös hiihtäjien talouteen – Perttu Hyvärinen: "Edessä on iso haaste"
  14. Uskaltaako kotiinsa tilata nyt siivoojaa? Lahtelainen siivousalan yrittäjä kertoo, miten vastuullinen epidemiasiivoaja toimii
  15. Pääkirjoitus: Kaikkien aikojen lisäbudjetti, mutta sekään ei vielä riitä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.