Leclerc uskoo: Vettelin sopimuskuviot eivät ole saksalaissuuruudelle haitaksi

Leclerc on turvannut asemansa legendaarisessa F1-tallissa, sillä hänellä on kauden 2024 loppuun kattava sopimus Ferrarin kanssa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Formula ykkösten kausi odottaa koronaviruksen takia alkamistaan ainakin kesään saakka, mutta kuten aina, pörinää piisaa kuljettajasopimusten kanssa. Yksi kiinnostavimmista pelaajista sopimusruletissa on saksalaissuuruus Sebastian Vettel, jonka diili Ferrarin kanssa päättyy tähän vuoteen.

Viime kaudella Vettelin peitonnut Ferrarin nuori tähti Charles Leclerc näkee, että nelinkertaista maailmanmestaria Vetteliä ei epävarmuus tulevasta vaivaa ainakaan radalla. Leclerc, 22, on itse turvannut asemansa legendaarisessa F1-tallissa, sillä hänellä on kauden 2024 loppuun kattava sopimus Ferrarin kanssa.

– Tunnen olevani tosi onnekas, sillä minulla on pitkäaikainen sopimus. Ja olen siitä hyvin iloinen. Mutta ymmärrän myös hänen (Vettel) tilannettaan tietyllä tavalla, sillä kahden viime kauden aikana minulla oli vain vuosittainen sopimus, Leclerc pohtii Autosportille .

– En usko, että tuo tilanne horjuttaa häntä kovinkaan paljon. Hän on todella vahva kuljettaja, ja odotan hänen jatkavan vahvana joka tapauksessa.

Ferrari on viestinyt, että Vettelin pysyminen tallissa myös kaudella 2021 olisi toivotuin vaihtoehto, ja saksalaisen on kerrottu keskustelleen uudesta sopimuksesta tallin kanssa. Hiljattain kuitenkin Renault hämmensi soppaa ilmoittamalla, että "ei kieltäytyisi" Vettelistä, jos tämä olisi saatavilla. Renault kun saattaa menettää Daniel Ricciardon vahvuudestaan.

Leclerc pitäisi kokeneen toverin tallissa. Mutta...

– Minulla on erinomaisen hyvä olla, kun hän on vierelläni. Mutta kunnioittaisin Ferrarin päätöstä, mikäli se haluaa muutosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden ja Heinolan arvokisoihin ilmoittautunut yli 350 pyöräsuunnistajaa – kaukaisimmat osallistujat Japanista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista
  2. Murtautuja vei lahtelaisen Hot Club Dance Companyn harjoitustiloista asuja ja peruukkeja – "Todennäköisesti joku yrittää myydä tavaroita netissä"
  3. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  4. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  5. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  6. Kuljettaja väisti ajoradalle juossutta eläintä Launeella – auto suistui tieltä
  7. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  8. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  9. Rattijuoppo kolhi toista autoa Lahden Nastolassa
  10. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla
  11. Ministeriö esittää suojavarusteiden hankkimista 100 miljoonalla eurolla
  12. Venevarkauksissa raju kasvu Päijät-Hämeessä, varkauksia tehtailtu tänä vuonna jo yhtä paljon kuin koko viime vuonna - poliisi: kasvun syynä varasliigojen toiminta
  13. Lahtelainen Liisa Heikkinen kuntoutti itsensä fibromyalgiasta ja tarjoaa nyt vertaistukea kohtalotovereilleen – "Täytyy pitää itsestään huolta, ei itsekkäästi, mutta asettamalla myös rajoja"
  14. Koronatartuntaketjuja seuraava mobiilisovellus käyttöön syksyllä – tilanne sairaanhoitopiireissä on rauhallinen
  15. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.