Ruotsin urheilun hätäapu saadaan jakoon huhtikuussa – koronan talousvaikutuksia hillitään yli 45 miljoonan euron kriisipaketilla

RF arvioi parhaillaan, miten koronavirusta seuranneet viranomaismääräykset vaikuttavat seurojen ja järjestöjen talouteen kesäkuun loppuun mennessä. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT

Ruotsin urheilun hätäapupaketti tulee jakoon huhtikuussa. Maan keskusurheilujärjestö RF on koonnut kymmenestä lajiliitosta asiantuntijaryhmän, joka päättää hallituksen urheilulle varaaman 500 miljoonan kruunun eli runsaan 45 miljoonan euron koronakriisipaketin jaosta.

RF:n puheenjohtaja Björn Eriksson toivoo, että ensimmäiset tuet päästään jakamaan huhtikuun puolivälissä.

Asiantuntijaryhmään kuuluu suurten järjestöjen kuten jääkiekko-, jalkapallo- ja yleisurheiluliittojen puheenjohtajat, mutta myös pienten liittojen isokenkäisiä.

Eriksson kertoo itse seuloneensa paneelin liitot.

– Käytin diktaattorin valtuuksia, ja rajoitin liittojen määrän kymmeneen. Hain tasapainoa isojen, pienten, talvi- ja kesälajien sekä joukkue- ja yksilölajien välille, Eriksson kertoi.

Omat lehmät ojassa

Eriksson ei pidä ongelmana sitä, että puheenjohtajat huolehtivat tässä tilanteessa myös omista liitoistaan.

– Kyse on ihmisistä, jotka urheilun ystävinä kykenevät näkemään urheilun kokonaisedun. Toisekseen kyse on asiantuntijaelimestä. Keskusjärjestö tekee lopulliset päätökset.

Asiantuntijoiden ensimmäinen kokous järjestetään torstaina. Rahanjakosuunnitelma pyritään saamaan valmiiksi huhtikuun alkupuolella, minkä jälkeen tukipaketit tulevat heti jakoon.

RF on jo selvittänyt urheilujärjestöjen maaliskuun tappiot, ja se arvioi parhaillaan, miten koronavirusta seuranneet viranomaismääräykset vaikuttavat seurojen ja järjestöjen talouteen kesäkuun loppuun mennessä.

Nyt on jo selvää, ettei tukipaketti riitä korvaamaan urheilun kaikkia taloustappioita.

– Tuella pyritään kuitenkin pelastamaan urheiluliikkeen tulevaisuus niin laajalti kuin mahdollista, Eriksson totesi.

Bundesliigajoukkueet höyläävät palkkioitaan

Bayern München ja muutamat muut Saksan huippuseurat ovat päätyneet leikkaamaan kulujaan selvitäkseen koronaviruspandemian aiheuttamista taloustappioista. Sanomalehti Bildin mukaan näiden Bundesliigaseurojen pelaajat ja muut työntekijät ovat suostuneet 20 prosentin palkkaleikkauksiin.

Seurojen talouteen tuli syvä lovi, kun pelit keskeytettiin 13. maaliskuuta. Seurat menettävät lipputuloja sekä tv-sopimuksista ja mainonnasta kertyviä tuloja. Sama koskee tietysti myös muita Euroopan mahtiliigoja.

Saksassa ottelut on toistaiseksi peruttu ainakin 2. huhtikuuta saakka.

Borussia Mönchengladbach ilmoitti pelaajapalkkioiden leikkauksistaan ensimmäisenä. Sitä seurasivat Werder Bremen, Schalke 04 ja Bayern München.

Bayern Münchenin pelaajapalkkiot ovat Bundesliigan korskeimmat. Niihin hupenee 336 miljoonaa euroa vuodessa, mikä on lähes puolet seuran liikevaihdosta.

Borussia Dortmund ja Bayern Leverkusen neuvottelevat vielä palkkaratkaisuistaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Aniharvalta täystuki oppositiolle – "Tämä on vähän epäreilua"
  2. Yksinyrittäjille tukea jaossa Lahdessa ensi vaiheessa noin 1,9 miljoonaa euroa
  3. Lahden moottoritiellä jonoa rajatarkastuspisteelle – autoilijoita jouduttu käännyttämään aiempaa enemmän
  4. Päijät-Hämeen keskussairaalassa 32 työntekijää asetettu karanteeniin - potilaissakin altistuneita
  5. Miten selviät, kun tulot romahtavat? Kerro kokemuksistasi ja jaa vinkkisi
  6. Heinolalaisfirma voitti sitkeän patenttiriidan – asian käsittely kesti yli kymmenen vuotta
  7. Pehmonallejen varastamisesta Lahdessa ja kovien huumeitten hallussapidosta yli vuosi linnaa
  8. Lahtelaiseen Koivistoisen Mansikkapaikkaan tulvii työhakemuksia – yritys rekrytoi tälle kaudelle ensisijaisesti kotimaista työvoimaa, mutta monilla marjatiloilla jännitetään, kuinka sadon käy
  9. Henkirikos Kärkölässä, nainen vangittiin toisen taposta epäiltynä
  10. Päivähoitoyrittäjät tivaavat Lahden kaupungilta tarkkoja syitä toiminnan keskeyttämiselle – "Olen kysynyt, jopa anellut"
  11. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista
  12. Halton, Merivaara ja Hermetel valmiina kumppaninsa kanssa tehohoitotilojen tuotantoon koronapotilaille – tilapäisiä tiloja voisi tarvittaessa rakentaa esimerkiksi messu- ja urheiluhalleihin
  13. Entisen kaatopaikan ympäristövaikutuksia tutkitaan Lahdessa
  14. Poikkeustila poikinut lähes sata kantelua oikeusasiamiehelle – "Voi olla, että niitä tulee lisää"
  15. Finnairin lomautetut työntekijät auttavat Päijät-Hämeen koululaisia läksyjen teossa, chat auki kahdesti viikossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.