Jaakko Lantta valittiin Mestiksen kingiksi

Jääkiekon pelaajayhdistys Suomen jääkiekkoilijat ry palkitsi Jaakko Lantan pelaajien äänestyksen perusteella. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Ketterän sentteri Jaakko Lantta on palkittu Mestiksen parhaana pelaajana kaudella 2019–2020. Jääkiekon pelaajayhdistys Suomen jääkiekkoilijat ry palkitsi Lantan pelaajien äänestyksen perusteella kultaisella kiekolla, joka on jaettu Mestiksen parhaalle pelaajalle kaudesta 1997–1998.

Kysely lähetettiin 264 pelaajalle, joista 233 eli 88 prosenttia osallistui äänestykseen. Kukin pelaaja sai antaa kolmelle parhaaksi katsomalleen pelaajalle pisteet 5, 3 ja 1. Oman joukkueen pelaajaa ei voinut äänestää.

Lantta sai äänestyksessä 324 pistettä ja 52 ykkössijaa. KooVeen Janne Seppänen ja Kiekko-Vantaan Harri Kainulainen saivat seuraavaksi eniten pisteitä. Seppäsen saalis oli 117 pistettä ja 13 ykkössijaa, Kainulaisen 93 pistettä ja 11 ykkössijaa.

Lantta siirtyy ensi kaudeksi SaiPaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lunta saatiin Lahdessa talteen ennätysmäärä – ensi syksyksi ei ainakaan vielä luvata pidempää ensilumenlatua
  2. Aniharvalta täystuki oppositiolle – "Tämä on vähän epäreilua"
  3. Pääkirjoitus: Marinin osoittama kriisijohtajuus lihottaa SDP:tä
  4. Millamari Uotilan Esalainen: Eristys koettelee nyt kaikkia, mutta toisia vielä kovemmin – mielenterveyden kanssa kamppaileva ei saa jäädä yksin
  5. Yksinyrittäjille tukea jaossa Lahdessa ensi vaiheessa noin 1,9 miljoonaa euroa
  6. Lahden moottoritiellä jonoa rajatarkastuspisteelle – autoilijoita jouduttu käännyttämään aiempaa enemmän
  7. Päijät-Hämeen keskussairaalassa 32 työntekijää asetettu karanteeniin - potilaissakin altistuneita
  8. Miten selviät, kun tulot romahtavat? Kerro kokemuksistasi ja jaa vinkkisi
  9. Heinolalaisfirma voitti sitkeän patenttiriidan – asian käsittely kesti yli kymmenen vuotta
  10. Pehmonallejen varastamisesta Lahdessa ja kovien huumeitten hallussapidosta yli vuosi linnaa
  11. Lahtelaiseen Koivistoisen Mansikkapaikkaan tulvii työhakemuksia – yritys rekrytoi tälle kaudelle ensisijaisesti kotimaista työvoimaa, mutta monilla marjatiloilla jännitetään, kuinka sadon käy
  12. Henkirikos Kärkölässä, nainen vangittiin toisen taposta epäiltynä
  13. Päivähoitoyrittäjät tivaavat Lahden kaupungilta tarkkoja syitä toiminnan keskeyttämiselle – "Olen kysynyt, jopa anellut"
  14. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista
  15. Halton, Merivaara ja Hermetel valmiina kumppaninsa kanssa tehohoitotilojen tuotantoon koronapotilaille – tilapäisiä tiloja voisi tarvittaessa rakentaa esimerkiksi messu- ja urheiluhalleihin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.