Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Terveys ja hyvinvointi

Onko ikä tuonut mukanaan vaivoja? Kehosi rappeutuu, mutta voit hidastaa vanhenemista – ylilääkäri kertoo, miten ikäihminen voi ehkäistä liikunta- ja muistiongelmia

Senioreille on erityisen tärkeää treenata jalkojen lihaksia. Kuva: Arkistokuva/Armi Suojanen

Lihaskuntoharjoittelu on tehokkain keino ehkäistä ja hidastaa elimistön rappeutumista varsinkin lihaksissa ja luissa, kertoo Turun yliopistollisen keskussairaalan ylilääkäri, sisätautiopin dosentti ja erikoislääkäri Jan Sundell.

Lihasharjoittelu on myös aivojumppaa ja voi torjua osaltaan muistihäiriöitä. Liikunta kohentaa myös unta ja lisää ruokahalua.

Sundell suosittelee senioreille lihaskuntotreeniä ainakin kahdesti viikossa.

Kävelynopeus paranee ja esimerkiksi tuolista pääsee helpommin ylös, kun jaloissa on voimaa. Jan Sundell

– Erityisen tärkeää on jalkojen lihasten treenaaminen. Paras lihaskuntoliike seniorille on jalkakyykky. Kävelynopeus paranee, ja esimerkiksi tuolista pääsee helpommin ylös, kun jaloissa on voimaa. Tasapaino paranee ja kaatumisriski pienenee, Sundell sanoo Suomen Seniorihoiva Oy:n tiedotteessa.

– Suosittelen senioreille ensisijaisesti kuntosalilla käymistä, koska sieltä löytyy kaikenkuntoisille ja eri tarkoituksiin sopivia treenivälineitä ja -laitteita. Jos salille ei kuitenkaan halua tai pysty menemään, on kotiharjoittelu hyvä vaihtoehto.

Sundell muistuttaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa kuntoilua.

– Jopa 90-vuotias pystyy kasvattamaan lihasvoimaansa 10–30 prosenttia muutamassa kuukaudessa.

Harjoittelu pitää aina sovittaa seniorin kuntotasoon. Kohtuullinen harjoittelu tarkoittaa joillekuille esimerkiksi polven nostoa tai tuolijumppaa. Kierros talon ympäri voi riittää kävelylenkiksi.

Lihaskadon ehkäisyssä olennaisen merkittävä rooli on myös ruokavaliolla.

Riittävä ja laadukas ruokavalio, etenkin proteiinin ja energian saanti yhdessä lihasvoimaharjoittelun kanssa, auttavat paranemaan nopeammin myös sairastumisista.

Tuomas Massinen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi