Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ruoka

Parsa taipuu myös munakokkelin kaveriksi

Mieto, hienostuneen makuinen verso kypsyy uunissa tai pannulla.

Kuva: Mervi Pasanen

Kaksi kevään merkkiä on yli muiden: lämmittävä aurinko ja parsakauden avaus. Ennen sesonki alkoi toukokuussa, mutta tuontiparsan ansiosta kausi on aikaistunut. Tämä kevään varhainen verso käy lisukkeeksi, mutta se voi olla myös aterian pääroolissa.

Ravinnoksi käytetään kasvin verso, joka on vihreä tai valkoinen riippuen siitä, onko se kasvanut valossa vai multapenkin sisällä. Täyteen mittaan ehtinyt parsa on tuttu kukkakimpuista, sillä ne hennot vihreä koristeoksat, joissa on pieniä punaisia marjoja, ovat aikuiseen ikään ehtineen parsan lehtiä.

Ravinnerikasta parsaa on syöty aina, ja sitä on viljelty tuhansia vuosia. Vanhimmat kirjoitetut reseptit ovat jo 200-luvulta. Sen voi valmistaa keittämällä, pannulla paistamalla tai sitten uunissa. Kastikkeeksi käy pelkkä voisula tai hollandaisekastike.

Parsaa ja broccolinia

nippu parsaa

nippu broccolinia

tilkka vettä

ripaus suolaa

voita + sitruunamehua

munakokkeli:

4 kananmunaa

tilkka kermaa tai vettä

suolaa, pippuria

1–2 avokadoa

3 rkl salaattisiemensekoitusta

0,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
 

1. Katko parsat taittamalla, älä käytä puumaista osaa.

2. Laita paistinpannulle tilkka vettä ja nokare voita. Kiehauta parsoja ja broccolinia, kunnes ne ovat kypsiä. Kasvikset saavat jäädä hieman rapeiksi. Mausta sitruunamehulla.

3. Tee munakokkeli: sekoita kananmunat ja kermatilkka, mausta suolalla ja pippurilla. Paista pannulla voissa, sekoita kunnes munakokkeli on hyytynyt.

4. Halkaise avokadot, poista kivi ja viipaloi hedelmä kuoressaan. Kaavi lusikalla siivut.

5. Paloittele aurinkokuivatut tomaatit.

6. Kokoa annos. Viimeistele siemensekoituksella. Halutessasi voit lisätä vielä parmesaanilastuja.

Mervi Pasanen
mervi.pasanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi